Mitä ihmettä lohen kilohinnalle oikein tapahtuu?

Paljonko riisiä ja lohta oikeasti on markettisushissa? Punnitsimme kahden kaupan lohinigirit 1:13 Paljonko riisiä ja lohta oikeasti on markettisushissa? Punnitsimme kahden kaupan lohinigirit
KATSO MYÖS VIDEO: Paljonko riisiä ja lohta oikeasti on markettisushissa? Punnitsimme kahden kaupan lohinigirit

Suomalaiset rakastavat lohta, mutta sen myynti on ollut viime aikoina laskusuunnassa korkean kilohinnan vuoksi. Mitkä seikat vaikuttavat suositun Norjan lohen kilohintaan?

Päivittäistavarakauppa ry PTY kertoi toukokuussa, miten elintarvikkeiden hinnan nousu on vaikuttanut niiden myyntiin. PTY:n mukaan muutamien elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet viime vuoden aikana merkittävästi.

Esimerkiksi kahvin hinta on noussut vuodessa lähes 40 prosenttia ja kalan noin 30 prosenttia. Hintojen nousu heijastui myös tuotteiden menekkiin ja esimerkiksi kalan myynnin määrä laski 36 prosenttia vuoden takaisesta.

Lohen kilohinta heittelee: Keväällä ennätyskallista, nyt taas halvempaa

Ylivoimaisesti suosituin kala suomalaisten ostoskoreissa on Norjan lohi. Kyseisen kalan kilohinta on heitellyt vuoden aikana hurjasti ja toistaiseksi korkeimmat hintapiikit nähtiin keväällä. SOK:n tuoretuotteiden myyntipäällikkö Mikko Kovalainen kertoi elokuussa Talouselämälle lohen hinnan nousseen peräti 70 prosenttia vuoden alusta. Nyt lohi on Kovalaisen mukaan "enää" 30 prosenttia hinnakkaampaa kuin viime vuoden elokuussa.

Keskon tuoretuotteiden osto- ja myyntijohtaja Janne Vuorinen vahvistaa hintojen heittelyn MTV Uutisille. Vuorisen mukaan norjalaisen lohen globaali hinta oli keväällä huipussaan muun muassa viime talven hankalien kasvuolosuhteiden vuoksi.

– Nyt kun on menty kesän yli, niin lohen hinta on tullut alaspäin. Kilohinta on huomattavasti matalampi kuin talvella ja keväällä, Vuorinen kertoo.

Mikä nostaa tai laskee lohen hintaa?

Kalan hinnan määrittelee siis käytännössä kysynnän ja tarjonnan laki. Kun lohta saadaan vähemmän, luonnollisesti myös sen hinta nousee. Saatavuusongelmien lisäksi kilohintaa ovat Vuorisen mukaan nostaneet toki myös kasvaneet tuotantokustannukset. Energia- ja rehukustannusten nousu heijastuu väistämättä myös kalan hintaan.

Kova kilohinta karkotti myös suomalaisia ostajia kalatiskiltä.

– Kyllä meillä näkyy selvät miinukset lohen myynnissä. Kun hinta oli korkeimmillaan, niin lohta ei mennyt läheskään niin paljon kaupaksi.

Myös kotimaisen kirjolohen saatavuudessa on ollut omat ongelmansa, joten senkään tarjonta ei ole Vuorisen mukaan pystynyt paikkaamaan Norjan lohen saatavuusvajetta.

Ylivoimaista suosikkia eivät vielä luonnonkalat haasta

Vuorisen mukaan suomalaiset kyllä haluavat syödä kalaa ja tämä on näkynyt hieman luonnonkalojen suosion kasvuna. Määrällisesti niiden myynti on kuitenkin vielä pientä verrattuna ylivoimaisesti suosituimpaan Norjan loheen.

Vuorisella ei pysty omien sanojensa mukaan antamaan hintasignaaleita, eli paljastamaan lohen hinnan kehitystä lähitulevaisuudessa. Hän muistuttaa kuitenkin kysynnän ja tarjonnan laista.

S-ryhmän Kovalainen arvelee Talouselämälle, että esimerkiksi kovan kysynnän sesonkina, jouluna, lohen kilohinta voi taas ampaista ylöspäin.

Katso myös: Voiko lohta oikeasti valmistaa astianpesukoneessa?

Voiko lohta oikeasti valmistaa astianpesukoneessa? 3:43
Testasimme omituisen kokkauskikan.

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • masterchef2 (002)
      MasterChef Suomi

      MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.