Yllätys Masked Singer Suomessa – uusi hahmo liittyy joukkoon

Kruuna ja Klaava – Esson baariin 1:54
Katso videolta Kruunan ja Klaavan ensimmäinen kappale Esson baariin

Masked Singer Suomi -jaksossa esitellään uusi hahmokaksikko.

Masked Singer Suomi -sarjassa esiintyy joukko suomalaisten tuntemia julkkiksia, joiden henkilöllisyys on salattu. Heidät on naamioitu päästä varpaisiin ja myös heidän puheäänensä on muutettu.

Jaksoissa katsojien kanssa hahmojen henkilöllisyyttä arvaavat etsivät Janne Kataja, Jenni Kokander, Maria Veitola ja Christoffer Strandberg. Lähetyksen päätteeksi paikalla oleva yleisö äänestää suosikkiaan jatkoon. Vähiten ääniä saanut hahmo joutuu riisumaan maskinsa ja paljastaa henkilöllisyytensä.

Kauden viidennessä jaksossa nähdään yllättävä käänne, kun lavalle nousee täysin uusi hahmo – tai hahmot. 

Lauantaina 1. lokakuuta Masked Singer Suomen hahmojoukkoon liittyy Kruuna ja Klaava. Jaksossa saadaan myös ensimmäisiä paljastuksia tästä erottamattomasta kaksikosta.

– Joskus todella panemme oletukset puntariin ja laitamme itsemme likoon selvittääksemme totuuden siitä, mihin kannattaa uskoa, he kuvailevat. 

Kaksikko kertoo, ettei tulisi toimeen ilman toisiaan ja Christoffer Strandberg uskoo heti tietävänsä ketkä ovat kyseessä. 

Masked Singer Suomi Katsomossa ja MTV3-kanavalla lauantaisin kello 20

Lue myös:

    Uusimmat