Pakkanen on paukkunut viime päivinä pohjoisessa ja idässä paikoin 30 asteen tienoilla. Laskettelukeskusten rinteissä pakkaslukemat saattavat kuitenkin olla huomattavasti maltillisempia kuin alhaalla laaksoissa.
Lämpötilaerot ovat tällä hetkellä suuria Lapissa, jopa yhden tunturin alueella. Esimerkiksi Länsi-Lapissa Ylläksen rinteiden ala-asemalla pakkasta oli tänään noin 20 astetta, mutta tunturinlaella vain viisi astetta. Levi-keskuksessa puolestaan mitattiin aamupäivällä 28 pakkasastetta, kun samaan aikaan Levin huipulla oli reilut kymmenen astetta pakkasta.
– Selkeällä pakkassäällä heti, kun menee vähän ylemmäs, pakkasta ei ole niin paljon. Tosin eilen tuulinen sää karkotti väkeä rinteestä. Tänään, kun on ollut heikkotuulista, väkeä on ollut enemmän liikkeellä. Vasta jos on pitkä pakkasjakso takana, kylmä alkaa nousta tunturiin, toteaa toimistopäällikkö Maija Ollenberg Sport Resort Ylläkseltä.
Laaksojen mökkipaikoilla pakkasta saattaa olla 30 astetta, joten usko rinteeseen menoon voi horjua, jos autokaan ei enää käynnisty.
– Yritämme kertoa kävijöille, että tulkaa tunturiin lämmittelemään, toteaa Maija Ollenberg.
Myös Itä-Suomessa on ollut tällä viikolla kylmä. Tahkolla pakkaslukemat ovat olleet rinteiden ala-asemilla 20-24 asteessa.
– Viikonloppuna oli hyvin väkeä, nyt viikolla on ollut hiljaisempaa. Vaikea sanoa, onko syy pakkasessa. Kyllähän se jonkin verran vaikuttaa, toteaa rinnepäällikkö Pasi Martikainen Tahkonrinteiltä.
Lumitilanne on Tahkolla Martikaisen mukaan hyvä, vaikka lumetus onkin ollut tänä talvena haastavaa.

