Ylinopeuksista johtuvien sakkojen määrä on kasvanut yli 70 000:lla kahdessa vuodessa. Eniten sakkomäärät ovat kasvaneet Karjalassa ja Pirkanmaalla.
– Automaattivalvontaa on lisätty. Se on se yksinkertainen syy. Vuonna 2017 huomautuksia ja sakkoja oli noin 550 000 ja viime vuonna noin 600 000. Puolet näistä on huomautuksia ja puolet sakkoja, kertoo poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja Dennis Pasterstein.
Mitä pienempi nopeusrajoitus, sitä enemmän sakkoja
Logiikka on yksinkertainen – mitä enemmän valvotaan, sitä enemmän tulee sakkoja. Ja mitä pienempi nopeusrajoitus, sitä enemmän sakkoja.
– Jos valvotaan kuudenkympin rajoitusalueella, silloin tulee enemmän sakkoja ja jos valvotaan satasen nopeusrajoitusalueella, silloin tulee selkeästi vähemmän sakkoja, lähinnä huomautuksia tulee silloin.
Automaattisen ja perinteisen liikennevalvonnan perusteella | |||
määrätyt ylinopeussakot |