Ylikuumeneminen uhkaa Viron taloutta

Virossa talous näyttää edelleen ylikuumenemisen merkkejä. Johtava ekonomisti pitää kuitenkin tilannetta markkinoilla nyt huomattavasti viimesyksyistä parempana, vaikka esimerkiksi palkat nousevat edelleen selvästi inflaatiota nopeammin.

Virossa palkat ovat nousseet vuoden aikana lähes 20 prosenttia vaikka inflaatio on ollut vain alle puolet tästä. Nyt virolaisten keskipalkka on vajaat 4000 kruunua eli noin 1500 markkaa. Virolaisen huippuekonomistin Hardo Pajulan mukaan palkat nousevatkin aivan liian nopeasti tuottavuuteen nähden.

Pajula sanoo Viron talouselämän kuitenkin sopeutuneen palkkoja lukuunottamatta hyvin viime syksyn rahoituskriisin jälkeen. Yhtenä esimerkkinä Pajula mainitsee inflaation nopean alenemisen alle seitsemään prosenttiin. Ja vaikka palkat ovat vuodessa nousseet huimasti, on keskipalkka kuitenkin laskenut parilla sadalla kruunulla viime vuoden lopun tilastopalkkoihin verrattuna.

Vaikka Virossa talous ei nyt käykään yhtä kuumana kuin viime vuonna, on edelleen merkkejä myös ylikuumenemisesta. Esimerkiksi rakennustoiminta on juuri tulleen tilaston mukaan lisääntynyt 20 prosentilla vuoden aikana. Yksi merkki epävarmuudesta on myös mahdollinen hyökkäys Viron valuuttaa kruunua vastaan - Hansapankin diileri kertoi julkisuudessa ulkomaalaisten kyselevän jälleen kruunun haavoittuvuuden perään. Virallisesti kruunun mahdollinen devalvoituminen kielletään, mutta epävirallisesti kruunun arvon uskotaan muuttuvan, kun Viron valuutta sidotaan myöhemmin Saksan markan sijasta euroon.


Lue myös:

    Uusimmat