Yli 170 miljoonaa lasta tekee töitä vaarallisissa oloissa

YK:n on huolestunut lapsilla teetetystä vaarallisesta työstä. Alaikäiset ovat haluttua työvoimaa mm. tehtaissa, kaivoksissa ja kutomoissa.

Lähes 171 miljoonaa lasta yrittää ansaita rahaa kaivoksissa, louhoksissa tai muissa vaarallisissa paikoissa eri puolilla maailmaa. Heistä monet joutuvat käsittelemään myös myrkyllisiä kemikaaleja kuten torjunta-aineita. Tiedot perustuvat YK:n tuoreeseen raporttiin.

Tätä todellisuutta pyrittiin tuomaan esiin eri puolilla maailmaa tänään, kansainvälisenä lapsityövoiman vastaisena päivänä. Esimerkiksi Intiassa kampanjaan valjastettiin viikonloppuna kymmeniä kouluikäisiä lumpunkerääjiä ja katukauppiaita.

- Haluamme, että hallitus panee lapsityövoiman kiellon täytäntöön ja tekee koulunkäynnin mahdolliseksi. Lapset voisivat saada lapsuutensa takaisin, kuulutti katukauppias Subhash lastenjärjestöjen vaatimuksia Delhissä.

Intian lait kieltävät alle 14-vuotiaita työskentelemästä tehtaissa ja kaivoksissa. Viranomaiset ovat kuitenkin arvioineet, että 17 miljoonan lapsen päivät kuluvat edelleen viljelyksillä, mattokutomoissa ja ilotulitetehtaissa.

Raskaat päivät aiheuttavat erilaisia työperäisiä sairauksia ja vaivoja. Hämärässä kangaspuiden ääressä ahkeroineiden näkö heikkenee ja sormet puutuvat sekä muuttuvat vähitellen yhä kankeammiksi. Lapset ovat haluttua työvoimaa myös siksi, että vanhan käsityksen mukaan kunnollinen kudonta vaatii pieniä sormia. Heitä pidetään lisäksi taitavina savukkeen käärijöinä.

Lumpunkerääjät pelkäävät poliisia

Lumpunkerääjät saavat puolestaan pelätä virkavaltaa. Delhiläinen Hazra, 12, kertoi joutuneensa monta kertaa poliisien pahoinpitelemäksi. Hazran mukaan poliisit takavarikoivat kaiken, mitä hän ja hänen toverinsa ovat löytäneet jätelavoilta.

- He palauttavat tavaramme vasta kun maksamme heille. Haluaisin sanoa, että olemme vain lumpunkerääjiä, emme varkaita. Meitä syytetään varkaiksi, vaikka emme ole tehneet mitään väärää, pikkutyttö ihmetteli.

Teini-ikäinen Sadhna lopetti koulunkäynnin ja ryhtyi seulomaan jätteitä, kun hänen vanhempansa tarvitsivat kipeästi lisää rahaa. Sadhna halusi auttaa äitiään ja isäänsä maksamaan siskonsa tuhannen rupian (noin 19 euron) hoitokulut sairaalassa.

- Tietysti mekin haluaisimme olla koulussa niin kuin muutkin lapset. Meidän on kuitenkin oltava perheidemme tukena, hän huomautti.

Lapset tekevät usein 12-15-tuntisia työpäiviä ja saattavat ansaita siitä vain vajaat kolme rupiaa eli melkein kuusi senttiä. Miljoonat elävät Intiassa alle eurolla päivässä. Intian viranomaiset ovat ilmoittaneet "pelastaneensa" viime viikkoina yli 400 lasta Mumbain (entisen Bombayn) tekstiilitehtailta. Poikien ja tyttöjen uskotaan palaavan työpaikoilleen, elleivät he pääse pian koulunpenkille.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat