Yli 1100 suomalaista haki pakkotyökorvauksia

Pääosa korvausten hakijoista oli inkeriläisiä paluumuuttajia.

Yhteensä 1152 suomalaista haki korvauksia natsi-Saksan aikana tekemästään pakkotyöstä viime vuoden loppuun asti kestäneessä haussa. Kansainvälisen Siirtolaisuusjärjestön IOM:n Suomessa sijaitsevaan konttoriin tuli yli 4000 korvaushakemusta, sillä Suomessa käsitellään myös muiden Pohjoismaiden hakemukset.

Osa tanskalaisista, ruotsalaisista ja norjalaisista on jo saanut puolet korvaussummastaan, mutta suomalaisten hakemusten käsittelyä hidastavat saatavilla olevat puutteelliset tiedot. Valtaosa suomalaisista hakijoista oli inkeriläisiä paluumuuttajia, jotka olivat Virossa sijaitsevalla Kloogan leirillä. Leirillä olleiden nimilistat eivät ole säilyneet.

Muiden Pohjoismaiden korvaustenhakijat työskentelivät pääasiassa Saksan leireillä. Mahdollisuus hakea korvauksia perustuu Saksassa voimaan tulleeseen pakkotyölakiin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat