Yleistyvään syöpään sairastunut nainen kertoo, miksi ihmisten pitäisi keskustella tästä kiusallisesta aiheesta: "Se pelasti henkeni"

Tällaisia ovat suolistosyövän oireet 1:44
Tiedätkö, miten suolistosyöpä oireilee? Katso video.

Ihmiset puhuvat paljon siitä, mitä he pistävät suuhunsa, mutta vähemmälle jää keskustelu siitä, mitä toisesta päästä tulee ulos. Suolistosyöpään sairastunut brittinainen toivoo, että keskustelukulttuurissa tapahtuisi muutos. Hän todistaa omalla tarinallaan, että kakasta puhuminen voi pelastaa hengen.

Sarah Bates, 42, haluaa rohkaista ihmisiä puhumaan muutoksista ulosteessaan. Ne voivat olla merkki suolistosyövästä, yhdestä yleisimmästä syövästä länsimaissa. Brittiläinen Sarah sairastui tautiin vuonna 2015. Jos hän ei olisi puhunut kakastaan kenenkään kanssa, Sarah saattaisi olla kuollut.

– Kaikkein vähiten halusin keskustella lääkärin kanssa kakastani, mutta otin härkää kiinni sarvista, ja se pelasti henkeni, Sarah sanoo The Sunille.

Alun helpotus vaihtui järkytykseen

Sarah huomasi verta ulosteessaan vuonna 2015. Hän oli juuri synnyttänyt, joten ei pitänyt asiaa outona. Kun vuoto jatkui, Sarah päätti käydä lääkärin pakeilla. Paksusuolen tähystyksessä löydettiin kolme pientä kasvainta paksusuolen limakalvolta. Kasvaimet olivat harmittomia ja ne poistettiin pienessä leikkauksessa.

Sarahille kerrottiin, että kasvaimet saattaisivat uusiutua. Asiasta ei pitäisi kuitenkaan olla huolissaan, sillä hän kävisi jatkossa säännöllisesti seurantakäynneillä.

Myöhemmin samana vuonna, joulun alla, Sarahin oireet palasivat. Hänelle tehtiin uusi paksusuolen tähystys kaksi päivää ennen jouluaattoa. Lääkärit huomasivat, että Sarahin suolessa oli jälleen kasvain. Tällä kertaa oli kuitenkin hyvin mahdollista, että se oli syöpäkasvain.

Pelon sekainen tunnelma leijui perheen yllä koko joulun, kun Sarah odotti tuloksia kasvaimestaan. 29. päivä joulukuuta selvisi, että Sarah oli sairastunut suolistosyöpään.

Suolistosyöpä on kolmanneksi yleisin syöpä


Sarah sairastui suolistosyöpään vain 39-vuotiaana. Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.

Suolistosyöpä on Suomen kolmanneksi yleisin syöpä eturauhassyövän ja rintasyövän jälkeen, kertoo Terveyskirjasto. Suolistosyöpätapaukset ovat lisääntyneet viime vuosikymmeninä lähinnä väestön ikääntymisen vuoksi.

Suolistosyövän oireita ovat esimerkiksi suolen toiminnan muutokset, ripuli tai ummetus, suolitukos sekä tunne, ettei suoli tyhjene kunnolla. Kasvain voi vuotaa verta, joka näkyy ulosteessa tummana värinä tai seassa olevana kirkkaana verenä.

Länsimaiset elämäntavat, erityisesti paljon punaista lihaa, eläinperäistä rasvaa ja vähän kuitua sisältävä ruokavalio, lisäävät suolistosyövän riskiä. Hedelmien ja vihannesten runsas käyttö, monipuolinen ja vaihteleva ruokavalio, liikunta, ylipainon välttäminen, savuttomuus ja alkoholin käytön vähentäminen ehkäisevät suolistosyöpää.

Suolistosyövän ennuste riippuu sen levinneisyysasteesta. Mitä pidemmälle syöpä on edennyt, sitä huonompi ennuste on.

Kakasta puhuminen pelasti hengen

Sarahin paksusuolesta poistettiin onnistuneesti osa, minkä jälkeen hän aloitti solunsalpaajahoidot. Hoidot olivat rankkoja ja tuntuivat joka kerta pahemmalta. Sarah kuitenkin tiesi, että hänen on käytävä ne läpi. Se kannatti.

Lokakuussa 2017 Sarah sai kuulla, että syöpä oli nujerrettu. Tänä jouluna on kulunut kolme vuotta siitä, kun hän sai tietää sairastavansa syöpää. Pyhät tulevat olemaan Sarahille luultavasti aina vaikeaa aikaa, sillä ne muistuttavat katalasta sairaudesta.

Nykyään brittiläisessä syöpäjärjestössä työskentelevä Sarah toivoo, että ihmiset puhuisivat enemmän suolensa toiminnoista. Sen lisäksi, että ihmiset keskustelevat siitä, mitä suuhunsa pistävät, heidän tulisi puhua myös siitä, mitä toisesta päästä tulee ulos.

– Minusta on edelleen epämiellyttävää puhua tästä, mutta avoimuus suolen toiminnoista on todella avain tämän kamalan taudin varhaiseen diagnoosiin. Kakasta puhuminen pelasti henkeni, Sarah sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat