Yksinäisyys voi altistaa vanhuksen harhaluuloille – "Ei ole kummallista, jos alkaa tarkkailla naapureita"
Harhaluulojen taustalla voi olla useita vaikuttavia tekijöitä. Ympäristötekijöistä keskeisin on vanhusten yksinäisyys.
Kaikissa ikäryhmissä voi esiintyä harhaluuloisuutta. Vanhuksilla harhaluuloisuus liittyy usein muistisairauksiin.
– Kun ei oikein muista asioita, että minne tavaransa laittoi, ja kun se ei ole enää siinä se tavara, niin sitten epäilee, että joku on sen varastanut, psykiatrian dosentti ja erikoislääkäri Björn Appelberg sanoo Studio55.fi-lähetyksessä.
Yksiselitteistä syytä vanhusten harhaluuloisuudelle ei ole löytynyt.
– Jossain määrin aivojen vanheneminen altistaa tällaisille häiriöille ja perintötekijöillä on tietynlainen merkitys.
Myös ympäristötekijät voivat altistaa erilaisille harhaluuloille.
Appelberg kertoo vanhusten yksinäisyyden olevan valitettavan usein keskeinen tekijä harhaluulojen taustalla.
– Kun istuu päivät pitkät yksin omassa asunnossaan, eikä ole ketään jonka kanssa keskustella, niin ehkä ei ole niin kummallista, jos rupeaa hyvin tarkkaan seuraamaan esimerkiksi naapureiden elämää ja miettimään, mitä siellä naapuriasunnossa oikein tapahtuu.
Myös ruumiilliset sairaudet voivat aiheuttaa vanhuksilla tilapäistä sekavuutta ja harhaluuloja.
– Esimerkiksi kuumeinen virtsatieinfektio voi aiheuttaa vanhukselle sekavuutta ja harhaluuloja. Se menee tietysti silloin ohi, kun saadaan se syy hoidettua.
Voiko harhaluulojen kanssa oppia elämään? Miten harhaluuloisuutta voidaan hoitaa? Katso koko lähetys!
Uusimmat
-
18:05
Finnair perui muutokset businessluokan matkatavaroiden painorajoissa
-
17:59
Kanadan maailmanmestari puhui juhlat kuin seinään pysäyttäneestä tilanteesta – suomalaistoimittajan erikoinen toteamus hämmensi kultajoukkuetta
-
17:58
Elon Muskin Twitteriltä vaadittu sisältöjen sensurointia 971 kertaa – myöntymisten määrä yllättää
-
17:27
Nainen pahoinpiteli avomiestään kiehuvan kuumalla vedellä ja veitsellä Helsingissä
-
17:22
Jarmo Kekäläinen on ison päätöksen äärellä – Patrik Laineen uusi NHL-luotsi selviää pian
-
17:20
Wagner-pomo Prigozhin raivoaa Venäjän puolustusministeriölle Moskovan väitetyistä drone-iskuista – MTV seuraa sotaa
-
17:15
Sovittelussa ei sopua, lakot alkavat yksityisissä päiväkodeissa
-
17:15
Maajussi-Asgeirin puolisoehdokas on tunnetun tubettajan äiti – tätä asiaa yksinhuoltaja joutui puntaroimaan
-
16:59
Nato lähettää lisäjoukkoja Kosovoon
-
16:51
Promoottori vihjasi nyrkkeilyn supertähtien huippuottelun mahdollisuudesta
-
16:47
Nämä tahot voivat olla Moskovan iskujen takana, arvioi Jarmo Lindberg: "Jos kyseessä on separatistijoukko, on Venäjällä käsissään uudenlainen ongelma"
-
16:32
Juristi käytti ChatGPT:tä oikeusjutussa – tekoäly viilasi huolella linssiin
-
16:24
SM-liigaseuran toimitusjohtaja irtisanoutunut tehtävästään
-
16:15
Benedict Cumberbatchin kotiin hyökkäsi mies kalaveitsen kanssa – sai teostaan sakkoja ja lähestymiskiellon
-
16:00
Iltalehden avustajan Ukraina-uutisoinnissa epäselvyyksiä – kymmeniä artikkeleita poistettiin verkkosivuilta
-
15:57
Lionel Messi jätti arvokkaan tilaisuuden väliin – nautiskeli samaan aikaan megabändistä Barcelonassa
-
15:53
Mies valeli avovaimonsa exän ulko-oven sytytysnesteellä ja tuikkasi tuleen – murhan yritys vaaransi kerrostalon muutkin asukkaat
-
15:39
Juventus välttää uudet pistemenetykset – suostuu maksamaan sakot väärinkäytösepäilystä
-
15:35
Pääkaupunkiseudulla jyllää HIV-epidemia – Asiantuntija: Testausta tulee tehostaa
-
15:30
Asuntojen hintojen alamäki jatkui huhtikuussa – kauppojen määrä supistui kolmanneksella
-
Lataa lisää