Ranskan ulkoministeri kertoi viikonloppuna Tribune Dimanche -lehdelle, että jotkut Euroopan maat aikovat vahvistaa konferenssin aikana Palestiinan tunnustamisen.
Kolmipäiväinen YK:n korkean tason konferenssi Palestiinan kysymyksen rauhanomaisesta ratkaisemisesta ja kahden valtion ratkaisusta alkoi maanantaina New Yorkissa Yhdysvalloissa.
Konferenssin puheenjohtajamaina toimivat Ranska ja Saudi-Arabia.
Ranskan ulkoministeri Jean-Noel Barrotin mukaan Israelin ja Palestiinan kriisille ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kahden valtion ratkaisu.
– Vain poliittinen, kahden valtion ratkaisu auttaa vastaamaan israelilaisten ja palestiinalaisten oikeutettuihin pyrkimyksiin elää rauhassa ja turvassa. Vaihtoehtoa ei ole, Barrot sanoi konferenssin avajaispäivänä.
Vain muutama päivä ennen konferenssin alkua Ranskan presidentti Emmanuel Macron ilmoitti, että Ranska tunnustaa virallisesti Palestiinan valtion syyskuussa YK:n yleiskokouksessa.
Uutistoimisto AFP:n laskelmien mukaan 142 kaikkiaan YK:n 193 jäsenmaasta on tunnustanut Palestiinan valtion, kun Ranska luetaan mukaan.
Ranskalaisen Tribune Dimanche -lehden viikonloppuna julkaisemassa haastattelussa Barrot sanoi, että myös muita Euroopan maita on vahvistamassa aikeensa Palestiinan tunnustamisesta konferenssin aikana.
"Ensi kertaa arabimaat tuomitsevat Hamasin"
Konferenssissa keskitytään Palestiinan tunnustamisen lisäksi kysymyksiin muun muassa Länsirantaa hallitsevan palestiinalaishallinnon kehittämisestä, Gazan kaistaa hallitsevan äärijärjestö Hamasin riisumisesta aseista ja järjestön eristämisestä palestiinalaisten yhteiskunnallisesta elämästä sekä Israelin ja arabivaltioiden suhteiden normalisoinnista.
– Ensi kertaa arabimaat tuomitsevat Hamasin ja vaativat sen riisumista aseista, Barrot sanoi.
YK:n pääsihteeri Antonio Guterres sanoi kahden valtion ratkaisun olevan kauempana kuin koskaan. Hän tuomitsi Israelin tekemät laajentumistoimet Länsirannalla sekä Gazan laajamittaisen tuhoamisen.
Israel ja sen tärkein liittolaismaa Yhdysvallat eivät ota osaa konferenssiin.
Yhdysvallat tuomitsi maanantaina konferenssin julkisuustemppuna. Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedottajan lausunnon mukaan konferenssi pitkittää Gazan sotaa ja rohkaisee Hamasia.