YK: Bhutton murha olisi voitu estää

Pakistanin entisen pääministerin Benazir Bhutton murhaa selvittäneet YK:n tutkijat kritisoivat Pakistania kovin sanoin.

Presidentinvaaleissa ehdolla ollut Bhutto murhattiin kesken vaalitilaisuuden joulukuussa 2007. Hän oli palannut Pakistaniin maanpaosta pari kuukautta aiemmin.

Tutkijoiden mukaan Pakistan ei tehnyt riittävästi Bhutton turvallisuuden takaamiseksi.

Raportin mukaan rouva Bhutton murha olisi voitu estää, jos riittäviin turvallisuustoimenpiteisiin olisi ryhdytty.

Tutkijoiden mukaan Pakistan on laiminlyönyt murhan selvittämisen tahallisesti, minkä lisäksi tutkijoiden työlle asetettiin esteitä. Ryhmä kertoi korkea-arvoisten viranomaisten vaikeuttaneen tutkijoiden pääsyä sotilas- ja tiedustelulähteiden äärelle.

Raportti luovutettiin YK:n pääsihteerille Ban Ki-Moonille eilen. Tutkijat eivät esittäneet suoria epäilyjä siitä, kuka murhaan on syyllinen.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat