Huippumalli Saara Sihvonen opetti toimittajalle näyttävän kävelyn salat – katso video ja nappaa vinkit

Kävelykoulu huippumallin tyyliin 4:16
Katso hupaisa videolta – Huippumalli haussa -ohjelman päätuomari Saara Sihvonen opettaa MTV Uutisten toimittajan kävelemään huippumallin tavoin

Huippumalli haussa -ohjelman päätuomari ja mentori Saara Sihvonen opetti MTV Uutisten toimittajalle kuinka kävellään catwalkilla.

Huippumalli haussa -ohjelman päätuomari Saara Sihvonen on tehnyt pitkän mallinuran ja kävellyt lukuisilla maailman catwalkeilla. MTV Uutisten toimittaja Jari Peltola pääsi Huippis-Saaran kävelykouluun.

Itsekin 12 vuotta sitten Huippumalli haussa -ohjelmasta mallimaailman huipulle ponkaissut Saara on aina ollut hyvä kävelemään ja kertoo, että jo omalla kaudellaan hänen vahvuutensa oli juuri kävely.

– Yliajattelu on pahinta mitä voi tehdä, kun kävelee runwaylla. Itse ajattelen tilanteita, jolloin minulla on ollut todella luottavainen olo elämässä, Sihvonen sanoo ja kertoo ryhdin tulevan sisältä päin.

Saaraa on nähty lukuisten huippusuunnittelijoiden muotinäytöksissä monilla muotiviikoilla niin Pariisissa, Milanossa, kuin New Yorkissakin.

– Itse mietin päässäni jonkin hyvän biisin ja otan siitä rytmin kävelyyn. Esimerkiksi Queenin We Will Rock You, Sihvoinen nauraa.

Sihvonen muistuttaa, että runway -kävely on ikään kuin taidetta. Tärkeintä on esitellä jonkin suunnittelijan upeita muotiluomuksia.

MTV Uutisten toimittaja Jari Peltola kokeili kävelyä yhdessä Sihvosen kanssa ja suoriutui haasteesta omasta mielestään huippumallin lailla.

– Nähdään runwaylla New Yorkissa, Pariisissa tai Lontoossa, kaksikko nauraa.

Katso yllä olevalta videolta, kuinka toimittaja selvisi haasteesta!

Huippumalli haussa MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa syksyllä 2022.



Lue myös:

    Uusimmat