McLarenin hyvä vire saattaa koitua Kimi Räikkösen eduksi.
McLaren iski Sepangissa kuin miljoona volttia. Fernando Alonson ja - erityisesti - Lewis Hamiltonin isku onnistui sataprosenttisesti. Täydellinen rikos.
Alkuunsa McLarenin loistavalla vireellä on suomalaisen F1-ihmisen korvissa katkera klangi. Hopeanuolien nousukiito saattaa kuitenkin kääntyä Räikkösen eduksi.
Asetelmat tähän kauteen lähdettäessä kääntyivät yhdellä tavalla päälaelleen. Kun perinteisesti kuskeilleen tasavertaisen kohtelun tarjoava McLaren ilmoitti, että Fernando Alonso on selkeä ykköskuski ja Hamilton apupoika, toitotti Michael Schumacherin ympärille vuosikausien ajan rakennettu Ferrari samaan aikaan tarjoavansa molemmille kuskeilleen yhteneväiset mahdollisuudet mestaruustaisteluun.
On kuitenkin alusta asti ollut selvää, että jossain vaiheessa kautta Ferrarinkin on ryhmityttävä toisen kuskinsa taakse. Tallin johtoon kuuluva henkilö myös vahvisti asian allekirjoittaneelle Ferrarin lehdistöpäivillä Madonna di Campigliossa tammikuussa.
Toisen tukeminen enemmän tarkoittaa etusijan saamista muun muassa strategiaa suunnitellessa ja ennen kaikkea henkisesti. Kakkoskuskin asemassa oleva kuljettaja toimii täsmälleen niin kuin on ykköskuskin ja tallin edun mukaista, omien pisteidensä kustannuksella. Toisin sanoen täsmälleen niin, kuin Lewis Hamilton ajoi Malesiassa. Raskaassa lastissa ajaneen Hamiltonin loistokas, kylmän rauhallinen hidastelu takasi Alonsolle voiton. Olen täysin varma, että Hamilton olisi kyennyt toisenlaisissa oloissa haastamaan Alonson jopa voitosta.
Jos selvää haastajaa ei näy, on päätöksen tekemistä helppo pitkittää. Nyt McLaren johtaa sekä valmistajien, että kuljettajien MM-sarjaa. Haaste on heitetty.
Kimi Räikkönen on kahdessa kisassa repinyt Felipe Massaan yhdeksän pisteen hajuraon. Malesian GP:ssä Massalla oli elämänsä sauma tasoittaa tilit, mutta brassikuskin vati ei näköjään vieläkään kestä painetta. Omat virheet pudottivat paalumiehen viidenneksi. Ja huomatkaa: selvästi nopeammalla Ferrarilla, kuin mikä Räikkösellä oli vaurioituneen moottorin myötä käytössään.
Jean Todt väitti Malesian aika-ajon jälkeen, että suunnitelmaa kuskien rankkaamiseksi ei vielä ole. Sunnuntai saattoi jo muuttaa kaiken. Yhdeksän pisteen ero kahdessa kisassa on kuin yhdeksän luotia Massan mestaruushaaveisiin.
Jos Räikkönen johtaa tallitoveriaan Eurooppaan tultaessa yli kymmenellä pisteellä, on päätösten aika.
Teksti: Oskari Saari, Sepang 9.4.2007.
(MTV3)