Malesian Sepangissa ajetaan formula ykkösten MM-sarjaa ainakin vuoteen 2015 asti. Sepangin radan johtaja Mokhzani Mahathir kertoi sunnuntaina, että radan edustajat ovat neuvotelleet viiden vuoden jatkosopimuksen vuosille 2011-2015.
Vain pari viikkoa sitten F1:n vahva mies Bernie Ecclestone oli arvostellut Sepangin rataa nuhjuiseksi ja edellytti, että sitä on uudistettava.
- Roskaa on joka puolella, eikä se ole hyvää mainosta Malesialle. Näymme televisiossa ympäri maailmaa ja siksi paikkojen on näytettävä hyvältä, Ecclestone pohti.
Mokhzani kertoi, että rata-aluetta ollaan uudistamassa ja että alueelle ollaan rakentamassa kilpa-autoiluun liittyvää teemapuistoa mikroautoratoineen kaikkineen.
Malesian haastajaksi F1-kisan isäntänä oli ennakoitu Singaporea, jonka hallitus on ottanut myönteisen kannan miljardööri Ong Beng Sengin hankkeeseen.
Ong on jo neuvotellut kilpailusta Ecclestonen kanssa. Jos formulat joskus kilpailevat Singaporessa, kyseessä on kaupunkirata.
Ecclestone haluaisi järjestää Aasiassa kisoja myös pimeällä, jotta eurooppalaiset voisivat seurata kisoja säälliseen aikaan televisiosta. Sepangiin onkin jo suunniteltu valoja.
(MTV3-STT-AFP)