Yhä useammalla on yli 50 000 euroa vakuudetonta velkaa – monet maksavat perittävät pois uudella velalla: "Ihmisten on vaikea luopua elintasostaan"

9:59
Velkaantua voi kuka vain - miksi siitä hävetään silti puhua?

Yhä useammalla suomalaisella on vakuudetonta velkaa. Myös hämmästyttävän moni maksaa aiempia velkojaan ottamalla uuden velan. 

Takuusäätiön Velkalinja- ja chat-neuvontaan tuli viime vuonna 45 800 yhteydenottoa, mikä oli lähes 3 000 enemmän kuin aiempana ennätysvuonna 2018.

Neuvojat kohtasivat 25 prosenttia edellisvuotta enemmän asiakkaita, joilla oli vakuudetonta velkaa yli 50 000 euroa, kertoo Takuusäätiö tiedotteessaan.

Velkoja maksetaan uudella velalla

Ihmiset maksavat edelleen aiempia velkojaan uudella velalla, mikä kasvattaa kokonaisvelkamäärää. Peräti 80 prosenttia Takuusäätiön neuvonnan asiakkaista kertoo tehneensä näin.

Taustalla on se, että he haluavat välttyä maksuhäiriömerkinnältä ja ulosottoperinnältä. Vain 30 prosentilla neuvonnan asiakkaista oli ulosottovelkaa ja maksuhäiriömerkintä vain 38 prosentilla.

– Ulosotossa olevien Neuvonta-asiakkaiden määrä on vähentynyt vuosittain viimeiset kahdeksan vuotta, vaikka velkaongelmat ovat samaan aikaan lisääntyneet ja vaikeutuneet. Vuonna 2012 jopa 70 prosentilla neuvotuista oli velkoja ulosotossa, sanoo neuvonnan vastaava asiantuntija Henri Hölttä.

Yli 40 prosenttia kertoo, että pienituloisuus sekä maksamisen ja luotonoton helppous ovat olleet suurimmat syyt velkakierteeseen. Kuitenkin yhä enemmän neuvonnassa on myös hyvätuloisia asiakkaita, jotka ovat ylivelkaantuneet liian helpon luotonsaannin vuoksi.

Yhä haasteellisempaa

Takuusäätiön neuvontaan otetaan yleensä yhteyttä vasta, kun velkaa on todella paljon ja omat keinot ovat lopussa. Keskituloisten maksukyky ei riitä useiden kymmenien tuhansien eurojen suuruisten kulutusluottojen maksuun. Takuusäätiön neuvonnasta etsitään edullisempaa luottoa ja usein vain uutta osaratkaisua.

– Neuvojamme kokevat neuvomisen yhä haasteellisempana. Erityisesti työssäkäyvä ja maksukykyynsä luottava keskiluokka odottaa velkaongelmiinsa nopeita ratkaisuja. Kun velkamäärä ylittää 50 000 euroa, myös ratkaisukeinot vähenevät.

– Takuusäätiön tarjoaman edullisen järjestelylainan enimmäistakaus on tavallisesti 34 000 euroa ja maksuohjelma on tiukka. Ihmisten on myös vaikea luopua elintasostaan tai tarvittaessa omaisuudestaan velkojen maksamiseksi, Hölttä sanoo.

Vakuudettomien velkojen keskiarvo aiempaa pienempi

Samalla kun suurivelkaisten neuvottujen määrä lisääntyi, osalla neuvotuista oli vakuudetonta velkaa aiempaa vähemmän. Joka toisen vakuudettomat velat, kuten kulutusluotot, pikalainat, laskurästit ja osamaksut olivat enintään 23 000 euroa.

Vakuudettomien velkojen keskiarvo oli neuvotuilla 33 300 euroa, mikä oli jopa hieman vähemmän kuin vuonna 2018. Tätä ennen keskiarvovelka on vuosittain lisääntynyt ja varsinkin vuonna 2018, jolloin velkamäärä 5 000 euroa enemmän edelliseen vuoteen verrattuna.

– Syyskuussa 2019 kuluttajaluotoille asetettiin 20 prosentin korkokatto. Toivoimme sen hillitsevän uuden luoton myöntöä, mistä neuvonnassamme on joitain merkkejä. Yhtä mahdollista on, että laina-ajat ovat nykyisin pidempiä ja kuukausierät pienempiä, mikä vain siirtää maksuongelmien puhkeamista, Hölttä selventää.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja