Olli* sai lähes 15 vuotta sitten kuulla olevansa hiv-positiivinen. Alkujärkytyksen jälkeen elämä on lutviutunut hyvin. Sairauden myötä Olli on kokenut asioita, joita ei olisi terveenä kokenut.
Vuonna 1998 Olli oli työpaikan terveyshuollossa ikäryhmätarkastuksessa. Aivan tavallinen tarkastus poikikin yllättäviä uutisia: Olli on hiv-positiivinen.
– Se oli hirvittävä shokki. Hiv ei näennäisesti koskettanut minua. En ollut narkkari, enkä homo. Sen sijaan olin yksinhuoltaja, Olli toteaa.
Olli mietti kuumeisesti, mistä hän oli voinut saada tartunnan. Lisäksi mieltä alkoivat kaihertaa ajatukset, ovatko lapset saaneet tartunnan. Olihan poika lainannut hänen parranajovälineitään, ja he olivat syöneet samoista astioista.
– En ollut koskaan tarkkaan lukenut hi-viruksesta. Olin vain nähnyt televisiossa kuvaa hiv-positiivisista afrikkalaisista ja homopariskunnista, Olli muistelee.
Epätoivon musertamana Olli teki ratkaisun, että hän menee suihkuun ja viiltää ranteensa auki. Kylpyhuoneen ovessa roikkui jäähyväiskirje.
Asiat järjestykseen
Suihkussa Olli romahti ja itki. Hän rupesi epäilemään testituloksia. Niissä on pakko olla jokin virhe. Hän peruutti itsetuhoiset suunnitelmansa.
Puhelinluettelosta Olli löysi tukikeskuksen numeron. Hän sai langan päähän henkilön, jonka kanssa pystyi keskustelemaan tilanteestaan.
– Tulin suihkusta pois, ja jäin arkeen. Sairaus oli todellinen, ja tajusin, etten voi elää salaisuuden kanssa.
