Wilma Schlizewski toipuu pahasta onnettomuudesta

Wilma Schlizewski kuntoutuu edelleen kesäkuussa tapahtuneesta onnettomuudesta.

Tatuointitaiteilija Wilma Schlizewski on kuntouttanut itseään kesäkuussa tapahtuneen onnettomuuden jälkeen. Kauppakeskuksen rullaportaissa kaatunut Schlizewski turvautuu edelleen jalkasauvoihin.

– Jalkani on poikki, ja nyt odotamme sen luutumista. Myös selkärankani murtui, joten onneksi säät ovat olleet näin viileät, koska kesäni meni pilalle, Schlizewski kertoo MTV3.fi:lle.

Lääkärit ovat ennustaneet Schlizewskin käyttävän jalkasauvoja pahimmillaan puolentoista vuoden ajan. Tatuointitaiteilija ei omien sanojensa mukaan ole asiasta täysin samaa mieltä.

– Olen päättänyt toipua tästä aika paljon nopeammin. Uskon aktiiviseen parantumiseen, enkä lääkehoitoon. Käyn päivittäin salilla lihashuoltoa kohottamassa. En ole lääkäri, mutta uskon sen auttavan parantumisessa. Onneksi luutuminen on lähtenyt hyvin liikkeelle, joten kaikki on kuitenkin ihan hyvin, vaikka luutuminen on aika hidasta.

Schlizewskiin onnettomuus jätti jälkensä, sillä nyt ostoskeskuksissa käyminen ei ole taiteilijalle yhtä helppoa.

– Olen aina suhtautunut hieman peläten rullaportaisiin, mutta nyt se on pahentunut entisestään. Onnettomuuden jälkeen rullaportaiden käyttäminen on entistä hankalampaa, koska tasapainoni on heikompi näiden keppien takia.

Wilma Schlizewski nähdään keväällä alkavassa JULKKIS-DIILISSÄ.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat