WHO toppuuttelee matkustusrajoituksia – saattavat aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä

Koronan omikron-muunnos levinnyt todennäköisesti myös Suomeen – tätä se tarkoittaa 1:58
Katso myös: Omikronmuunnos on levinnyt todennäköisesti myös Suomeen – tätä se tarkoittaa

Maailman terveysjärjestö WHO varoittaa, että yleiset matkustusrajoitukset eivät estä koronaviruksen uuden omikronmuunnoksen leviämistä.

Järjestön mukaan matkustuskiellot saattavat aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Kiellot voivat viime kädessä saada maat lopettamaan tietojen jakamisen kehittyvästä viruksesta.

Etelä-Afrikan ilmoitettua uudesta virusmuunnoksesta kymmenet maat ympäri maailmaa ovat asettaneet rajoituksia matkustamiselle, joista suurin osa on kohdistettu Etelä-Afrikan maihin.

Muun muassa Kanada kertoi vastikään estävänsä matkustamisen maahan Egyptistä, Nigeriasta ja Malawista omikronmuunnoksen leviämisen vuoksi. Kanadassa havaittiin hiljattain maan ensimmäiset omikrontapaukset.

Valtioilta toivotaan muita toimia

Maailman terveysjärjestön pääjohtajan Tedros Adhanom Ghebreyesuksen mukaan on ymmärrettävää, että maat pyrkivät suojelemaan kansalaisiaan uutta virusmuunnelmaa vastaan. Hän vaati kuitenkin, että globaali vastaus uuteen uhkaan on rauhallinen, koordinoitu ja johdonmukainen.

Valtioilta hän toivoi matkustusrajoituksien sijaan muita toimia riskien vähentämiseen.

Vaikka WHO toppuuttelee yleisiä Afrikan maihin kohdistettavia matkustusrajoituksia, kehottaa järjestö rokottamattomia yli 60-vuotiaita ja muita riskiryhmiin kuuluvia välttämään matkustamista riskialueille.

WHO kehotti tiistaina yli 60-vuotiaita ja muita riskiryhmiin kuuluvia välttämään matkustamista, mutta korjasi myöhemmin matkustussuositustaan.

Oikaisu kello 12.33: Matkustuskielto viittaa rokottamattomiin ihmisiin, jotka ovat alttiita koronatartunnalle muun muassa korkean iän takia. Matkustuskielto ei koske kaikkia yli 60-vuotiaita. 

Lue myös:

    Uusimmat