VR:n sivut täyttyivät poikkeusilmoituksista – useat junat myöhässä

VR:n sivuilla ilmoitetaan useista myöhästymisistä.

Junaliikenteessä on uudenvuodenpäivänä ollut runsaasti häiriöitä, kertoo VR sivuillaan. Monet junavuorot myöhästelevät noin 20 minuutista jopa muutamaan tuntiin muun muassa teknisten vikojen ja kaluston odotusten vuoksi.

Esimerkiksi monet IC-junat ovat olleet aikataulusta myöhässä. Enimmillään kaukojunat ovat VR:n mukaan myöhästyneet tunteja. Lisäksi joitakin junavuoroja on peruttu ja korvattu busseilla.

Fintrafficin liikenteen pulssin mukaan hieman ennen iltayhdeksää vain 43 prosenttia kaukojunista kulki aikataulussaan.

Joitakin yhteyksiä on korvattu busseilla. 

Myöhästymisten taustalla on kova pakkanen.

Helsingin seudun liikenne, eli HSL kertoo viestipalvelu X:ssä, että A-junat Helsinkiin eivät pysähdy Mäkkylässä sääolosuhteiden vuoksi. 

Lue myös:

    Uusimmat