Voimalaitoksesta vuoti öljyä Oulujokeen saakka

Voimalaitos Laanilan Voimassa Oulussa on tapahtunut öljyvuoto. Öljyntorjuntatyöt ovat käynnissä.

Raskasta polttoöljyä pääsi vuotamaan kattilahuoneeseen, josta se valui tehdasviemäriin ja edelleen tehdasalueen jäähdytysvesikanavaan.

Laanilan Voiman toimitusjohtaja Leo Pikkarainen kertoi MTV3 Uutisille, että syy on vuotava tiiviste.

– Yksi laippatiiviste petti ja sieltä on vuotanut polttoöljyä arviolta 500 - 600 litraa.

Pieniä määriä öljyä on päässyt Oulujokeen saakka, ja se näkyy läikkinä veden pinnalla. Pikkaraisen mukaan tästä ei ole merkittävää haittaa luonnolle. Suuri osa vuotaneesta öljystä on jäänyt laitoksen öljynerotuskaivoon. Jäähdytysvesikanavaan on siinä olevan öljynerotuslaitteiston lisäksi asennettu lisää öljyntorjuntapuomeja ja -mattoa.

Tapahtumasta ei aiheutunut henkilövahinkoja eikä tuotannon keskeytystä.

Aluksi aamulla pelastuslaitos tiedotti, että kyseessä olisi Kemiran tehdas. Kemirasta kuitenkin kerrottiin, ettei kyse ole heidän tehtaastaan, sillä tehtaassa on tällä hetkellä huoltoseisokki.

(MTV3 - STT)

Katso Laanilan Voiman toimitusjohtajan Leo Pikkaraisen kommentit:

Lue myös:

    Uusimmat