Ranskan Vincent Vittoz voitti maastohiihdon miesten maailmancupin kilpailun Kuusamon Rukalla. Vittozin voittoaika 15 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa oli 35.26,9. Saksan Axel Teichmann ylsi toiseksi. Hän jäi voittajasta 1,8 sekuntia. Kolmanneksi hiihti italialainen Giorgio Di Centa, joka jäi Vittozista 18,6 sekuntia.
Juha Lallukka sijoittui 21:nneksi. Hän oli kilpailun paras suomalainen ja ainoa, joka pääsi maailmancupin pisteille. Lallukka jäi kärjestä 1.05,04.
Tero Similä sijoittui 35:nneksi, Olli Ohtonen 44:nneksi, Teemu Kattilakoski 45:nneksi ja Jari Isometsä 48:nneksi.
Jällivaaran suomalaistahti jatkui Rukan laduilla
Puolen minuutin parannus loppuajoissa nostaisi suomalaisten mieshiihtäjien sijoitusta roppakaupalla maailmancupissa. Jällivaarassa viime viikonloppuna hiihdettyihin kisoihin nähden tuota tulosparannusta ei vielä lauantaina tullut, kun Rukalla matkana oli 15 kilometriä vapaalla hiihtotavalla.
- Emme menneet viime viikonlopusta eteenpäin. Onneksi kaikilla on kuitenkin tuntemus, ettei vauhti ole vielä sitä, mitä se on parhaimmillaan, päävalmentaja Reijo Jylhä sanoi.
Keski-Eurooppa jylläsi
Lauantain kilpailun kärki oli vahvasti keskieurooppalaisten hiihtäjien hallussa, kun Ranskan 29-vuotias Vincent Vittoz viiletti uransa toiseen maailmancupin voittoon. Edellisenkin kerran Vittoz juhli ykkössijaa kauden alussa, marraskuussa 2002 Kiirunassa.
Nykyhiihdon mahtimaan Saksan miehistä molemmat hiihtotavat taitava Axel Teichmann oli Jällivaaran voiton jatkoksi nyt toinen (1,8 sekuntia kärkeä jäljessä) ja Rene Sommerfeldt neljäs (-19,9).
Myös italialaisten panos oli vahva, kun Giorgio Di Centa oli kolmas, Cristian Zorzi kuudes, Pietro Piller Cottrer seitsemäs ja kahdeksas.
