Virsien laulamisesta edelleen Teosto-maksut

Seurakunnat joutuvat vastaisuudessakin maksamaan tekijänoikeusmaksuja, kun virsiä veisataan esimerkiksi joululaulutilaisuuksissa. Kulttuuriministeri Claes Anderssonin mukaan hallitus ei pidä lain muuttamista tältä osin tarpeellisena.

-Hallitus katsoo, että nykyinen tekijänoikeuslainsäädäntö on tasapainossa sekä tekijöiden oikeuksien että seurakuntien tarpeiden osalta, Andersson ilmoitti vastauksessaan kansanedustaja Liisa Hyssälän (kesk.) kirjalliseen kysymykseen. Hyssälän kysymyksen taustalla oli Teoston seurakunnilta vaatimista tekijänoikeusmaksuista noussut kohu. Monia hämmästytti tieto, että muualla kuin jumalanpalveluksissa ja eräissä muissa tilaisuuksissa lauletuista virsistä pitää maksaa tekijänoikeusmaksuja.

Andersson huomauttaa, että virsiä ei ole laissa suljettu tekijänoikeuden ulkopuolelle. Tekijöillä on oikeus korvaukseen muissa kuin erikseen mainituissa poikkeustapauksissa. Virsiä voidaan laulaa ilman korvausta esimerkiksi hartaustilaisuuksissa tai kirkollisissa toimituksissa, joissa se ei ole pääasia sekä myös opetuksen yhteydessä.
-Sen sijaan tilaisuudet, jotka olennaisesti rakentuvat virsilaulun varaan, kuuluvat tekijänoikeuden piiriin, Andersson selvittää. Andersson huomauttaa vielä, että esimerkiksi Norjassa ja Tanskassa korvauksia maksetaan myös jumalanpalvelusmusiikista, koska sen katsotaan edistävän hengellisen musiikin luomista.

Lue myös:

    Uusimmat