Virossa kerätään maailman laajinta DNA-rekisteriä

Viroon on rakenteilla maailman suurin geenipankki. Geenipankkihankkeen toivotaan nostavan Viron lääketieteellisen tutkimuksen maailmankartalle.

Virossa on vajaan vuoden kerätty DNA-rekisteriä, josta uskotaan tulevaan maailman laajin. Tällaisen suuren rekisterin avulla olisi mahdollista tutkia sairauksien syntyä ja lääkkeiden tehoa.

Virolaiset toivovat geenipankkihankkeen nostavan Viron maailmankartalle lääketieteellisen tutkimuksen edelläkävijänä. Virossa sanotaankin, että he rakentavat nyt omaa Nokiaansa.

Toivo Sild on tavallinen taksikuski Tartosta. Hän on yksi niistä virolaisista, jotka ovat luovuttaneet DNA-näytteensä geenipankkiin.

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että ihmiset voivat tehdä tieteellistä tutkimusta. Ja 50 millilitraa verta ei ole paljon, Sild sanoo.

Näytteitä ottaa parisataa asiaan perehdytettyä lääkäriä ympäri Viron. DNA-näytteitä on kertynyt vajaassa vuodessa noin kuusituhatta. Tavoitteeseen, miljoonaan DNA-näytteeseen, on vielä matkaa.

Laboratorion johtaja Dagni Krinka Viron Geeniprojektista kertoo, että aluksi näytteitä oli vaikea saada, mutta nyt projekti on tullut aika tutuksi ja nyt ihmiset ovat kiinnostuneita ryhtymään luovuttajiksi.

Geeneistä löytyvät kaikki tiedot ihmisen sairauksista ja niiden aiheuttajista. Geenipankin tarkoitus on kerätä yhteen mahdollisimman laaja tiedosto, jonka avulla tutkijat voivat etsiä sairauksia aiheuttavia geenejä. DNA-rekisteriä voidaan käyttää myös rahakkaisiin lääketutkimuksiin.

Biotekniikan professori Andres Metspalu Tarton yliopistosta sanoo, että Viro toivoo yhteistyötä Euroopan ja muun maailman tiedemiesten kanssa.

- Alamme tutkia yksittäisiä sairauksia, kuten nyt sydän- ja verisuonitauteja. Keräämme tietoa myös masennuksesta ja esimerkiksi psoriasiksesta, Metspalu kertoo.

Professori Metspalun ideasta liikkeellelähtenyt geenipankki on tarkoin suojattu väärinkäytöksiltä. Vartavasten säädetty laki kieltää esimerkiksi näytteiden viennin ulos maasta.

- Näytteissä ei ole nimiä. Ne on koodattu. Jokainen näyte on kolmen erilaisen koodin takana, laboratorionjohtaja Dagni Krinka kertoo.

Luovuttajat saavat jatkossa halutessaan tietoa omista geeneistään. Tiedon avulla he voivat esimerkiksi valita itselleen paremmin sopivia lääkkeitä.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 02.12.2003)

Lue myös:

    Uusimmat