Viron tiukennetut rajatarkastukset sujuneet ilman ruuhkia

Viron tiukentuneet rajatarkastukset ovat toistaiseksi sujuneet ongelmitta ja ilman pitkiä jonoja.

Puolityhjä Tallinkin iltapäivävuoro lähti 13.30, puoli tuntia ennen kuin Viron tiukennettu passitarkastus tuli voimaan. Alus saapui Tallinnaan aikataulun mukaan kello 15. 30. Monilla vilahtivat viininpunaiset kirjaset.

Oven avautumista odottanut seniorikansalaisryhmä varmisteli keskenään, että ovathan passit nyt varmasti mukana kaikilla.

– Se on tarkkaa kun Obama tulee käymään, miehet juttelivat.

Tieto oli selvästi mennyt perille hyvin.

– Iltalehden sivuilta näin tänä aamuna että passi on pakollinen ja viikollakin oli juttua jo, sanoi Ilkka Matti.

Rouvansa Maisa oli myös saanut tiedon iltapäivälehdestä.

– Muistaakseni Ilta-Sanomista.

Nuoripari Elli ja Jesse olivat myös valmistautuneet hyvin. Elli sanoi pitävänsä passia mukana aina ja etenkin nyt.

– Olen tätä nyt uutisista kuullut.

– Median ilmotuksista näin, että passi pitää olla, Jesse lisäsi.

Itse satamassa väki vyöryi tarkastuspisteille, mutta ruuhkaa ei syntynyt. Tiukkailmeiset rajaviranomaiset eivät tällä kertaa passia vaatineet.

– Passi pitää kuitenkin olla pistokokeiden vuoksi. Jos sitä ei ole, syyllistyy rajarikokseen maahantuloyrityksestä ilman asiakirjaa, Tallinkiltä korostetaan.

Viro on tänään ottanut käyttöön tiukennetun rajavalvonnan. Maa palauttaa väliaikaisesti sisäraja-tarkastukset Suomen ja Viron väliseen liikenteen. Tarkastukset koskevat sekä laiva- että lentoliikenteen matkustajia.

Tarkastukset liittyvät Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman ensi viikon valtiovierailuun Virossa. Tarkastukset jatkuvat ensi keskiviikkoon.

Mukana pitää olla passi tai kuvallinen henkilökortti. Ajokortti ei kelpaa.

Lue myös:

    Uusimmat