Vihreisiin kuulunut poliisi jatkaa tutkinnanjohtajana perussuomalaisten kansanedustajan tutkinnassa – "Minulla ei ole mitään salattavaa"

Vihreisiin kuulunut Helsingin poliisin poliisimies jatkaa tutkinnanjohtajana perussuomalaisten kansanedustajan Juha Mäenpään puheita koskevassa esitutkinnassa, Helsingin poliisi kertoi keskiviikkona.

Poliisilaitos oli saanut kielteistä palautetta siitä, että Mäenpäätä koskeva tutkinta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on tutkinnassa rikoskomisario Pekka Hätösellä.

Hätönen oli viime kunnallisvaaleissa vihreiden ehdokkaana Espoossa. Hätönen kertoo STT:lle, että erosi puolueesta oma-aloitteisesti vuoden alussa sen jälkeen kun hän oli aloittanut tutkinnanjohtajan tehtävissä.

Helsingin poliisilaitoksen päällikön Lasse Aapion mukaan asia on selvitetty ja Hätönen jatkaa tutkinnanjohtajana.

–  Käymme tutkinnanjohtajan kanssa menettelytapoja ja työprosesseja läpi. Kyseinen esitutkinta käydään tiiviissä yhteistyössä syyttäjän kanssa, Aapio sanoi STT:lle.

"Minulla ei ole salattavaa"

Hätönen aloitti tutkinnanjohtajana Helsingin poliisissa lokakuun alussa.

– Silloin ryhdyin miettimään asiaa ja totesin, että näin täytyy toimia, jotta esille ei tule jääviysasioita. Vaikka poliisille on täysin sallittua olla mukana poliittisessa toiminnassa, omalla kohdallani en pitänyt hyvänä, että olisin vihreissä samaan aikaan kun toimin tutkinnanjohtajana, hän kertoo.

Poliittista toimintaansa hän luonnehtii vähäiseksi.

–  En ole koskaan osallistunut esimerkiksi yhteenkään vihreiden valtakunnalliseen tilaisuuteen.

Hätönen toimii Helsingin poliisissa tutkinnanjohtajana pääsääntöisesti lapsiin kohdistuneissa väkivaltarikoksissa ja osin pienemmässä viharikosryhmässä. Hätösen poliittinen tausta nousi esiin jo viime keväänä, jolloin hän johti esitutkintaa Suomen kansa ensin -puolueen kampanjoinnista.

– Jo silloin kerroin avoimesti ja vapaaehtoisesti, etten enää kuulu vihreisiin. Minulla ei ole tässä mitään salattavaa, Hätönen sanoo.

Perussuomalaisten Mäenpää rinnasti puheessaan eduskunnassa kesäkuussa turvapaikanhakijat ja vieraslajit. Mäenpään esitutkinnan lisäksi Hätönen johtaa esiselvityksiä kristillisdemokraattien Päivi Räsäsen tviiteistä sekä demareiden Hussein al-Taeen Facebook-kirjoituksista. Niiden osalta päätöstä mahdollisen varsinaisen esitutkinnan aloittamisesta ei ole vielä tehty. 

Juttua täydennetty 14.8. klo. 17:17.

Lue myös:

    Uusimmat