Vihreät kannattaa GMO-sääntelyn purkamista

Vihreiden puoluevaltuusto kannattaa geenimuunneltuja organismeja (GMO) koskevan sääntelyn purkamista. Puoluevaltuusto hyväksyi päivitetyn maatalouspoliittisen ohjelman, jossa esitetään, että geenitekniikkaa käyttäviä jalostusmenetelmiä tulisi säädellä samalla tavoin kuin perinteisiä jalostusmenetelmiä.

Aloitteentekijä, vihreiden nuorten puheenjohtaja Jami Haavisto piti linjanmuutosta historiallisena. Yksikään muu eduskuntapuolue ei ole vielä rohjennut esittää vastaavanlaista muutosta GMO-sääntelyyn, Haavisto sanoi tiedotteessa. 

Puoluevaltuusto hyväksyi uuden linjauksen yksimielisesti.

Haaviston mukaan uuden sukupolven geenitekniset jalostusmenetelmät ovat tarkkuudeltaan ja turvallisuudeltaan aivan omaa luokkaansa verrattuna perinteisiin jalostusmenetelmiin, jotka voivat olla epätarkkoja ja sattumanvaraisia.

–  Esimerkiksi CRISPR-Cas9-menetelmällä eli niin sanotuilla geenisaksilla kasvin perimää voidaan muuttaa erittäin hallitusti ja tavoitteellisesti. Samaan aikaan perinteiseen jalostukseen luetaan muun muassa siementen säteilyttäminen, jolla haetaan kasvin perimään täysin sattumanvaraisia ja hallitsemattomia mutaatioita. Onkin täysin hölmöä, että EU:n lainsäädäntö kohtelee geenisaksia tiukemmin kuin siementen säteilyttämistä, Haavisto kummasteli.

Geeniteknologian keinoja tarvitaan tulevaisuudessa, kun ilmastonmuutos pienentää viljelyaloja ja heikentää ruuantuotannon edellytyksiä. 

–  Tämä tarkoittaa sitä, että satoisuutta täytyy kasvattaa.  Tämä ei onnistu ilman geeniteknisten jalostusmenetelmien hyödyntämistä kasvinjalostuksessa, Haavisto sanoi.

GMO-lajikkeet ovat Haaviston mukaan valtava mahdollisuus myös suomalaiselle maataloudelle.

–  Meiltä löytyy tarvittavaa huippuosaamista tutkimus- ja kehitystyössä sekä otolliset olosuhteet eri lajikkeiden koeviljelyyn.

Lue myös:

    Uusimmat