Video näyttää hetket ennen Gracen ajautumista rantaan – myös Amorella taistelee tuulta vastaan vain muutaman kivenheiton päässä

Viking Grace -risteilyalus ajoi karille lauantaina iltapäivällä Maarianhaminan sataman lähellä. Myrskyllä oli vähintäänkin osuutta asiaan, sanoo yhtiön tiedotusjohtaja.

MR Finland Suomi -kanavan kuvaamalla videolla näkyy, kuinka Viking Grace kääntyy kovassa tuulessa saapuessaan satamaa kohti. Alus oli matkalla Tukholmasta Maarianhaminan kautta Turkuun.

Saman varustamon Amorella-risteilyalus oli saapumassa Maarianhaminaan Gracen kanssa samaan aikaan. Amorella oli jo ehtinyt suorittaa käännöksen, jonka alukset tekevät Maarianhaminassa satamaan saapuessaan.

Videolla näkyy myös kolmas Viking Linen laiva, sillä Mariella on ollut jo jonkin aikaa parkissa Maarianhaminassa. Alus on käyttämättömänä koronapandemian supistettua laivalähtöjen määriä.

Satamaan peruuttaen

Tiedotusjohtaja Johanna Boijer-Svahnström kertoo MTV Uutisille, että laivat saapuvat yleensäkin Maarianhaminan satamaan peruuttaen.

Hänen mukaansa karille ajo on harhaanjohtava termi kuvaamaan lauantaisia tapahtumia. Grace itse asiassa ajelehti rantaan saapuessaan kohti Maarianhaminan satamaa.

Tiedotusjohtajan mukaan tapahtumat selvitetään vielä paljon tarkemmin, mutta se tiedetään, että sääolosuhteilla on ollut osuutta asiaan.

– Kyllähän me tiedämme, että sääolosuhteilla ollut oma osuutensa. Eilen oli aika karmea sää, Boijer-Svahnström kommentoi.

Grace ei ole ainoa Viking Linen risteilyalus, joka on ollut ogelmissa viime aikoina. Videolla samaan aikaan Maarianhaminaan saapumassa oleva Amorella ajoi karille Ahvenanmaan Järsön saaren tuntumassa syyskuun 20. päivä.

Lue myös:

    Uusimmat