Video: Mies istutti elävän korvan käteensä - aikoo kytkeä sen nettiin
Erikoinen artisti on istuttanut käsivarteensa korvan Australiassa.
Kyseessä on todellinen elävä korvalehti, joka sojottaa miehen kädessä. Korvalehden rakentamiseksi tehtiin erillinen tukiranka, jonka avulla elävä kudos on päässyt muodostumaan korvan muotoiseksi.
-Korva on nyt pitkälti osa kättäni ja sillä on oma verenkierto, taiteilijanimeä Stelarc käyttävä mies toteaa ABC News Australialle.
Stelarc on jo pitkään haaveillut muuttavansa itsensä kuuntelulaitteeksi. Hän sai idean jo vuonna 1996. Tästä kului puolestaan kymmenen vuotta, ennen kuin hän löysi operaatioon suostuvaiset lääkärit.
Tarkoituksena on, että Stelarcin kolmas korva lähettää maailmanlaajuisesti eteenpäin kaiken mitä hän kuulee. Hän aikookin varustaa "käsikorvansa" nettiyhteydellä ja pienellä mikrofonilla tätä tarkoitusta varten.
-Tämä korva ei ole minua varten. Minulla on kaksi omaa korvaa, joilla kuunnella. Tämä korva on kuuntelulaite eri paikoissa asuvia ihmisiä varten, Stelarc toteaa kolmannesta korvastaan.
Stelarc toteaa, että missä tahansa hän on, niin siellä myös hänen kuulijansa ovat - 24/7. Stelarc aikoo hyödyntää myös GPS-teknologiaa, jotta ihmiset voivat paikantaa missä hän korvansa kanssa kulkee.
Mikrofonia on jo kokeiltu onnistuneesti, mutta se piti poistaa tulehduksen takia. Nyt toivotaan, että ongelmia ei tule toisella yrityksellä.
Stelarc työskentelee Curtinin Yliopistossa, Alternate Anatomies Laboratoriossa. Hän kertoo projektinsa olevan merkki siitä, mitä on tulossa teknologian saralla.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää