Nyt ollaan miesmuistiin tavallista aikaisemmassa jäätalven aloittamisessa, koska sää on keskimääräistä kylmempää, sanoo jääasiantuntija Jouni Vainio Ilmatieteen laitokselta.
Vainion mukaan tämä marraskuun kylmäjakso jäähdyttää nopeasti vesiä.
– Jos sää jatkuu tavalliseen tapaan pikku pakkasilla joulukuussakin, niin saamme hyvät jäät luistella ja hiihtää jäiden päällä. Talvi näyttää kylmemmältä kuin pari edellistä talvea. Sisämaassa lumisateettomilla alueilla voi tulla piankin hyviä luistelusäitä. Vielä ei kannata kuitenkaan mennä kokeilemaan jään kestävyyttä, toppuuttelee Vainio.

Jään paksuus vielä alle viisi senttiä
Ensimmäisenä on jäätynyt Hailuodon ja Liminganlahden alue, jossa on ohutta uutta jäätä. Jään paksuus on vielä alle viisi senttiä. Kemin ja Tornion edustalla on jo rantajäitä kuten myös paikoin Vaasan saaristossa.
– Jos pakkaset jatkuvat samanlaisina niin pikkujärven tai lammen jää alkaa jo kestää luistelua ehkä puolentoista viikon kuluttua. Muistutan kuitenkin aina mökkiläisiä, että jos vesi on ollut vielä edellisenä viikonloppuna avoin, niin se ei ole riittävän paksua vielä seuraavana viikonloppuna, sanoo Vainio.
Vainio kummeksuu tietoa siitä, että esimerkiksi Järvenpään Tuusulanjärvellä luistellaan jo.
– Ihmettelen tätä, sillä ei jää voi olla kuin muutaman sentin paksuista. Kyllä se on viisaampaa odotella luisteluratojen jäädytystä, toteaa Vainio.



