Viime viikolla Toronto Maple Leafsista Anaheim Ducksiin kaupattu maalivahti Vesa Toskala ei malta odottaa, että pääsee eroon vanhan seuransa sinivalkoisista väreistä.
Sunnuntaina Anaheimin harjoitusvahvuuteen liittynyt Toskala joutui vielä ensimmäisissä treeneissään käyttämään vanhan seuransa värejä.
- En malta odottaa, että pääsen pesemään sinisen ja valkoisen kamppeistani, Toskala sanoi Whittier Daily Newsin haastattelussa.
- Tietenkin haluan pelata paljon. Tiedän kuinka hyvä voin olla, mutta liigassa on paljon asioita, mihin ei voi vaikuttaa. Teen mitä pyydetään ja yritän osaltani auttaa joukkuetta pudotuspeleihin. En aio valittaa tai muuta. Mutta mielestäni pelaan parhaiten, kun pääsen pelaamaan paljon.
Toskala sai tänä vuonna kovaakin kritiikkiä esityksistään Toronto-maalissa. Mies itse pitää lausuntoja pikemminkin maantieteellisenä seikkana.
- Maalivahtia on aina helppoa haukkua, Toskala kuittasi saamansa kritiikin.
- Se kuuluu asiaan siellä, mutta täällä asia on erilaista.
(MTV3)
Uusimmat
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys kello 12: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luettiin syytteet – tilasi taikasieniä Hollannista
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
Lataa lisää