Max Verstappenille historiallinen F1-voitto – Valtteri Bottas sai viimein musertavan putkensa poikki

Tulosruutu perkasi Meksikon F1-kisan tapahtumat – Max Verstappen historialliseen voittoon.

F1-kauden kolmanneksi viimeinen osakilpailu ajettiin sunnuntai-iltana Meksikossa. Voittoon ajoi Red Bullin Max Verstappen ennen Mercedeksen Lewis Hamiltonia ja tallikaveriaan Sergio Péreziä. Kisan nopeimman kierroksen ajanut Mercedeksen George Russell oli neljäs. Alfa Romeon Valtteri Bottas nappasi yhden pisteen sijoittumalla kymmenenneksi.

Paalulta kisaan startannut Verstappen piti muut lähdössä helponlaisesti takanaan. Toisesta ruudusta startannut Russell joutui sen sijaan päästämään kolmosruudun Hamiltonin ja nelosruudun Pérezin ohitseen.

Tämän jälkeen kärkinelikon sijoitukset eivät enää vaihtuneetkaan, vaikka Red Bull ja Mercedes starttasivatkin kisaan keskenään erilaisilla rengastaktiikoilla.

Voitto oli Verstappenille kauden 14:s. Kyseessä on F1-sarjan uusi ennätys. Ennen Verstappenia Michael Schumacher (2004) ja Sebastian Vettel (2013) olivat yltäneet 13 voittoon yhden kauden aikana.

Kuutosruudusta startanneen Bottaksen lopputulos oli siihen nähden pettymys, että eri rengasvalinnalla sijoitus olisi voinut olla parempikin. Bottas menetti lähdössä kaksi sijaa, ja kun varikkokäynnillä alle vaihdettu kova rengas ei tuntunut toimivan parhaalla mahdollisella tavalla, ei Bottas pystynyt kohentamaan enää sijoitustaan kilpailun loppua kohden.

Kymmenennellä sijallaan Bottas sai kuitenkin F1-uransa toiseksi pisimmän pisteettömän putken poikki. Bottaksen edelliset pisteet olivat 19. kesäkuuta ajetusta Kanadan GP:stä. Väliin mahtui 10 pisteetöntä kisaa. Ennen tätä Bottaksen pisin pisteetön putki (17) oli debyyttikaudelta 2013.

F1-kausi jatkuu 13. marraskuuta Brasiliassa.

Meksikon GP:n tulokset:

sija:kuljettaja:talli:ero:
1.Max VerstappenRed Bull
2.Lewis HamiltonMercedes+15,186
3.Sergio PérezRed Bull+18,097
4.George RussellMercedes+49,431
5.Carlos SainzFerrari+58,123
6.Charles LeclercFerrari+1:08,774
7.Daniel RicciardoMcLaren+1 kierros
8.Esteban OconAlpine+1 kierros
9.Lando NorrisMcLaren+1 kierros
10.Valtteri BottasAlfa Romeo+1 kierros
11.Pierre GaslyAlphaTauri+1 kierros
12.Alexander AlbonWilliams+1 kierros
13.Zhou GuanyuAlfa Romeo+1 kierros
14.Sebastian VettelAston Martin+1 kierros
15.Lance StrollAston Martin+1 kierros
16.Mick SchumacherHaas+1 kierros
17.Kevin MagnussenHaas+1 kierros
18.Nicholas LatifiWilliams+2 kierrosta
19.Fernando AlonsoAlpinekeskeytys
Yuki TsunodaAlphaTaurikeskeytys

Kuljettajien MM-pisteet (20/22):

sija:kuljettaja:talli:pistettä:
1.Max VerstappenRed Bull416*
2.Sergio PérezRed Bull280
3.Charles LeclercFerrari275
4.George RussellMercedes231
5.Lewis HamiltonMercedes216
6.Carlos  SainzFerrari212
7.Lando NorrisMcLaren111
8.Esteban OconAlpine82
9.Fernando AlonsoAlpine71
10.Valtteri BottasAlfa Romeo47
11.Sebastian VettelAston Martin36
12.Daniel RicciardoMcLaren35
13.Kevin MagnussenHaas24
14.Pierre GaslyAlphaTauri23
15.Lance StrollAston Martin13
16.Mick SchumacherHaas12
17.Yuki TsunodaAlphaTauri12
18.Zhou GuanyuAlfa Romeo6
19.Alexander AlbonWilliams4
20.Nicholas LatifiWilliams2
21.Nyck de VriesWilliams2
22.Nico HülkenbergAston Martin0

*Verstappen on varmistanut maailmanmestaruuden.

Valmistajien MM-pisteet (20/22):

sija:talli:pistettä:
1.Red Bull696*
2.Ferrari487
3.Mercedes447
4.Alpine153
5.McLaren146
6.Alfa Romeo53
7.Aston Martin49
8.Haas36
9.AlphaTauri35
10.Williams8

*Red Bull on varmistanut maailmanmestaruuden.

NÄIN KISA ETENI:​​​​​​

Klo 23.42: VERSTAPPEN VOITTAA! TÄMÄ HETKI JÄÄ F1-HISTORIAAN. YKKÖSSIJA ON VERSTAPPENILLE KAUDEN 14:S. VASTAAVAA EI OLE TEHNYT KUKAAN KOSKAAN AIKAISEMMIN.

Hamilton häviää Verstappenille 15,186 sekuntia ja on toinen. Pérez on kolmas, ja nopeimman kierroksen ajanut Russell neljäs. Bottas taistelee maaliin sijalla 10 ja katkaisee yli neljän kuukauden mittaisen kuivan kautensa.

Klo 23.40: KIERROS 69/71: Russell hakee vielä loppuun pehmeät renkaat alle ja lähtee hakemaan nopeinta kierrosta. Se on tällä hetkellä Pérezin nimissä.

Klo 23.38: KIERROS 69/71: Tässä pitää vielä jännittää sen Bottaksen pistesijan puolesta. Suomalainen nyt sijalla 10, ja takana oleva Albon on alle kahden sekunnin päässä pehmeällä renkaalla.

Klo 23.36: KIERROS 67/71: Kilvanajo jatkuu jo. Verstappenin historiallista 14. voittoa tällä kaudella ei näytä uhkaavan mitään. Eroa toisena olevaan Hamiltoniin 14,3 sekuntia.

Klo 23.33: KIERROS 65/71: Alonson auto hyytyy ykkösmutkaan radan ulkopuolelle. Moottori pettää. Ensin keltaiset liput ja sitten virtuaalinen turva-auto.

Klo 23.31: KIERROS 64/71: Bottas on noussut jo reilun sekunnin päähän Alonsosta. Kun katsoo seitsemäntenä olevan Ricciardon vauhtia, voi täysin perustellusti kysyä, olisiko Bottaksellekin pitänyt vaihtaa kovien sijaan pehmeät renkaat. Ricciardo on pudottanut Bottaksen jo lähes 10 sekunnin päähän, eli hän saattaa sittenkin olla lopputuloksissa suomalaisen edellä – 10 sekunnin aikasakostaan huolimatta.

Klo 23.27: KIERROS 61/71: Alonsolla jonkinlaisia ongelmia, sillä tallikaveri Ocon ja Ricciardo tulevat kerralla ohi. Ricciardon vauhti pehmeällä renkaalla on kohdallaan. Alonso nyt sijalla 9. Bottas neljä sekuntia Alonsoa perässä.

Klo 23.25: KIERROS 60/71:

1. Verstappen

2. Hamilton +13,3

3. Pérez +14,7

4. Russell +20,3

...

10. Bottas +1 kierros

Klo 23.23: KIERROS 58/71: Kisan kärjessä Verstappen on pudottanut Hamiltonin 12,4 sekunnin päähän. Riittääkö Verstappenin renkaissa pito kisan loppuun saakka. Muistetaan, että Verstappenilla on pehmeät, Hamiltonilla kovat renkaat. Verstappenilla ajettuja kierroksia näillä renkailla on 33, Hamiltonilla 29.

Taaempana Ricciardo on noussut pehmeillä renkailla Bottaksen edelle yhdeksänneksi. Bottas on 4,7 sekunnin päässä. Muistetaan kuitenkin se Ricciardon 10 sekunnin aikasakko...

Klo 23.18: KIERROS 55/71: Yhdeksäntenä olevan Bottaksen pisteetön putki on jo 10 osakilpailun mittainen. Hänen viimeisimmät pisteensä ovat 19.6. ajetusta Kanadan GP:stä... Bottaksen pisteetön putki on tällä hetkellä sarjan pisin.

Ja edellinen Bottaksen näin pitkä pisteetön putki on hänen ensimmäiseltä kaudeltaan, vuodelta 2013. Tuolloin Bottas ajoi Williamsilla kauden 17 ensimmäistä kilpailua ilman pisteitä.

Tässä välissä Bottas oli jäänyt pisteittä korkeintaan kahdessa peräkkäisessä kilpailussa.

Klo 23.14: KIERROS 51/71: Ja heti kun on valitettu, niin... Ricciardo ja Tsunoda kolaroivat. Ricciardo oli aivan liian ahne ja yritti ohitusta paikassa, joka ei ollut ohituspaikka. Tsunodan auto vaurioituu, ja japanilainen joutuu tulemaan varikolle. Ricciardo nyt sijalla 11, mutta tuosta tulee takuuvarmasti jonkinlainen rangaistus.

– Mitä v***ua hän tekee?! Tsunoda kysyy täysin oikeutetusti.

Tsunoda keskeyttää varikolle.

Ricciardo sai 10 sekunnin aikasakon.

Klo 23.11: KIERROS 49/71: Verstappen oli jo pudottanut Hamiltonin yli 10 sekunnin päähän, mutta nyt Hamilton on taas kuronut eron 9,5 sekuntiin. Pérez pysyy hyvin Hamiltonin vauhdissa, ja vastaavasti Russell on yli seitsemän sekunnin päässä Pérezistä.

Ferrarit saavat körötellä keskenään sijoilla 5–6. Bottas puolestaan ei pysty vastaamaan edellä samoilla kovilla renkailla ajavien Alpine-kuljettajien vauhtiin. Bottas yhä sijalla yhdeksän.

Vähän tällainen fiilishän tästä kisasta on, kun oikein mitään ei tunnu tapahtuvan:

Klo 23.06: KIERROS 46/71: Ricciardo tulee varikolle ja putoaa Bottaksen taakse. Samalla Bottas nousee myös tallikaverinsa Zhou edelle. Zhou tällä hetkellä ainoa, joka ei ole käynyt varikolla. Bottas nyt 9:s, Zhou 10:s.

Klo 23.02: KIERROS 43/71: Hamilton on kertonut tallilleen, ettei kova rengas tunnu yhtä hyvältä kuin keskikova. Verstappen on kasvattanut eron kärjessä 9,5 sekuntiin Hamiltoniin nähden.

Klo 23.00: KIERROS 40/71: Alpinella reagoidaan Bottaksen varikkokäyntiin. Alonso tulee sisään.  Hieman taaempana Ocon tulee samalla ohi Bottaksesta, ja suomalainen on nyt sijalla 11. Edellä on kaksi kuljettajaa, jotka eivät ole käyneet varikolla: Ricciardo ja tallikaveri Zhou.

Klo 22.58: KIERROS 39/71: Bottas tulee sisään sijalta seitsemän, ja alle vaihdetaan kovat renkaat. Sijoitus vaihtuu kymmenenneksi. Päätös varikolle tulosta oli oikea, sillä Bottas palaa radalle juuri ja juuri Oconin edellä.

Klo 22.56: KIERROS 38/71: Sainz tulee uusilla keskikovilla renkailla ohi Bottaksen ja nousee kuudenneksi. Mahtaako Bottas yrittää venyttää stinttiään sen verran, että pääsee suoraan pehmeille renkaille. Taaempana Vettel on ajanut pehmeillä renkailla nyt 37 kierrosta.

Klo 22.54: KIERROS 37/71:

1. Verstappen

2. Hamilton +8,0

3. Pérez +9,0

4. Russell +16,2

Klo 22.50: KIERROS 34/71: Russell tulee kisan kärjestä sisään. Myös hänelle vaihdetaan kovat renkaat. Mercedes-kaksikkoa tuskin enää varikolla nähdään. Verstappen palaa kisan kärjeen, ja Russell omalle paikalleen neljäntenä. Tilanne on siis kärkinelikossa vakiintunut.

Heidän perässään ovat Alonso ja Bottas, jotka eivät ole vielä pysähtyneet. Ocon sen sijaan tuli hetki sitten Bottaksen perästä sisään.

Klo 22.48: KIERROS 33/71: Russell jatkaa kärjessä alkuperäisillä keskikovilla renkaillaan. Hän ehdottaa tallilleen, että tästä siirryttäisiin suoraan pehmeille renkaille kisan loppuun. Varikkomuurilta huomautetaan, että tässä tapauksessa Russellin pitäisi venyttää tätä stinttiä vielä huomattavasti pidemmäksi.

Kova rengas näkyy toimivan ainakin Hamiltonilla erittäin hyvin. Hän oli edellisellä kierroksella kymmenyksen hitaampi kuin Vertappen, ja nyt jo saman verran nopeampi.

Klo 22.43: KIERROS 29/71: Hamilton tulee sisään kisan kärjestä, ja Russell nousee johtoon. Hamiltonille vaihdetaan kova rengas, eli Mercedes lienee liikenteessä yhden pysähdyksen taktiikalla. Hamilton palaa radalle sijalla kolme. Verstappen ehtii kuudella sekunnilla hänen edelleen.

Myös Ferrari-kuljettajat ovat käyneet varikolla sijoilta viisi ja kuusi. Molemmille vaihdettiin keskikova rengas.

Bottas on tällä hetkellä kuudentena, mutta hän ei ole käynyt vielä varikolla. Kuten ei ole Bottaksen edessä viidentenä ajava Alonsokaan.

Klo 22.42: Ei toki mennä vielä asioiden edelle, mutta...

Sen lisäksi, että Verstappen voi tehdä tänään yhden kauden voittoennätyksen, myös Hamiltonilla on mahdollisuus tehdä tänään F1-historiaa. Mikäli Hamilton onnistuisi voittamaan kilpailun, kyseessä olisi jo 16. peräkkäinen kausi, kun Hamilton on voittanut vähintään yhden kilpailun. Tällä hetkellä Hamilton jakaa ko. tilaston kärkipaikan Michael Schumacherin kanssa.

Ja itse asiassa kukaan muu kuin Hamilton ja Schumacher eivät ylipäätään ole voittaneet F1-osakilpailua 15:llä eri kaudella.

Klo 22.40: KIERROS 27/71:

1. Hamilton (0 varikkokäyntiä)

2. Russell +5,6 (0)

3. Verstappen +19,5 (1)

4. Sainz +22,4 (0)

5. Pérez +27,2 (1)

6. Leclerc +27,9 (0)

7. Alonso +34,0 (0)

8. Bottas +36,4 (0)

Klo 22.38: KIERROS 25/71: Verstappen sisään kilpailun kärjestä. Mercedes-kaksikko nousee kärkeen Hamiltonin johdolla.

Verstappen palaa radalle sijalla kolme. Hän pysyy puolen sekunnin marginaalilla Sainzin edellä. Myös Verstappenille vaihdettiin keskikovat renkaat.

Klo 22.35: KIERROS 23/71: Pérez sisään sijalta kolme. Pehmeät renkaat vaihtuvat keskikoviin. Vasemman takapyörän irrottamiseen kuluu useampi sekunti, ja näin ollen Pérez palaa radalle molempien Ferrari-kuljettajien takana sijalla kuusi.

Neljäntenä oleva Sainz on nyt 21,5 sekunnin päässä kisaa johtavasta Verstappenista, ja varikkokäynti maksaa noin 22 sekuntia. Verstappenin on siis jatkettava vielä radalla ja revittävä eroa Ferrareihin.

Klo 22.31: KIERROS 20/71:

Klo 22.28: KIERROS 18/71: Stroll tulee ensimmäisenä varikolle. Kanadalaiskuljettaja starttasi kisaan keskikovilla renkailla. Varikkoikkunahan aukesi Pirellin laskelmien mukaan kierroksella 16.

Klo 22.25: KIERROS 16/71: Ferrarit eivät pysy Red Bullien ja Mercedesten vauhdissa, mutta samalla he ovat kuitenkin selkeästi nopeampia kuin muut. Sainz siis sijalla viisi, Leclerc sijalla kuusi. Tällä kaksikolla ero eteen- ja taaksepäin kahdeksan sekuntia.

Nyt Verstappen on saanut pudotettua Hamiltonin yli kahdek sekunnin päähän. Muistetaan, että Verstappenilla on pehmeä rengas Hamiltonin keskikovaa vastaan.

Klo 22.22: KIERROS 14/71: Verstappenia kehotetaan nostamaan vauhtia sen verran, että Hamilton putoaisi kannasta pois. Kärkikaksikon ero on edelleen alle kaksi sekuntia.

Taaempana Bottas jatkaa Alpine-kuljettajien välissä. Ero edellä ajavaan Alonsoon on kasvanut reiluun sekuntiin. Sijoilla 7–14 olevat kuljettajat mahtuvat 10 sekunnin sisään.

Klo 22.17: KIERROS 10/71:

1. Verstappen (soft)

2. Hamilton +1,6 (medium)

3. Pérez +3,7 (soft)

4. Russell +5,9 (medium)

5. Sainz +10,5 (soft)

6. Leclerc +12,9 (soft)

Klo 22.11: KIERROS 6/71: Kärjessä erot pysyvät toistaiseksi varsin maltillisina. Hamilton on 1,2 sekunnin päässä Verstappenista, Pérez 1,4 sekunnin päässä Hamiltonista. Russellin ero Péreziin on yli kaksi sekuntia.

Taaempana Alonso ei pysy kuudentena olevan Leclercin vauhdissa, mutta vastaavasti Bottas roikkuu aivan Alonson vaihdelaatikossa kiinni. Alonson ja Bottaksen perässä on melkoinen juna tällä hetkellä.

Tiimiradiossa Bottaksen kerrotaan olevan erittäin hyvissä asemissa, ja "suunnitelma A:lla" mennään – mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan.

Klo 22.07: KIERROS 3/71. Uusinnasta on nähtävissä, että Bottas irtosi räväkästi viivasta, mutta sisälinja oli ykkösmutkaan tultaessa väärä valinta. Sekä Leclerc että Alonso tulivat ulkolinjalta heittämällä ohi, ja lähelä oli, ettei niin olisi tehnyt myös Alonson tallikaveri Ocon.

Klo 22.05: KIERROS 2/71. Avauskierroksen suurin onnistuja oli sijalta 20 sijalle 15 noussut Lance Stroll.

Klo 22.03: STARTTI.

Kokonaisuudessaan siisti alku. Verstappen pitää paikkansa kärjessä. Hamilton nousee toiseksi ja Pérez kolmanneksi. Russell putoaa neljänneksi.

Taaempana Bottas putoaa kaksi pykälää alaspäin kahdeksanneksi. Leclerc ja Alonso nousevat suomalaisen edelle.

Klo 22.00: Lämmittelykierros käynnissä.

Klo 21.58: Pian mennään. Kärjessä Red Bull -kuljettajat starttaavat pehmeällä renkaalla, Mercedes-kuljettajat keskikovalla. Kuutosruudussa olevan Bottaksen valinta on keskikova rengas.

Klo 21.52: Tässä koottuna kunkin kuljettajan rengastilanne ja Pirellin ilmoittamat vaihtoehdot rengasstrategiaksi:

Klo 21.45: Mahdollisesta voittoennätyksestä puheen ollen...

Schumacher saavutti 13 voittoa kaudella 2004, kun ohjelmassa oli 18 osakilpailua. Vettelin voitot tulivat vuonna 2013 kaikkiaan 19 osakilpailussa.

Verstappenilla on mahdollisuus yltää 16 voittoon, mutta tämä siis edellyttää kauden kaikkien jäljellä olevien kisojen voittamista. Näin tehdessään Verstappenin voittoprosentti tältä kaudelta olisi 72,73.

Tätä kovemman lukeman on lyönyt tauluun vain Alberto Ascari kaudella 1952. Ascari voitti tuolloin kuusi kahdeksasta osakilpailusta, ja voittoprosentti oli näin ollen 75.

Klo 21.40: Tervetuloa mukaan seuraamaan sunnuntai-illan F1-osakilpailun tapahtumia.

Lähtökohdat kilpailuun ovat sikäli mielenkiintoiset, että Mercedes-kuljettajat ovat paalulta starttaavan Verstappenin perässä sijoilla kaksi ja kolme. Mecedes ei ole voittanut tällä kaudella vielä kilpailuakaan, mutta nyt siihen voi olla mahdollisuus.

Suomalaisittain odotusarvoa nostaa se, että Valtteri Bottas starttaa kilpailuun ruudusta kuusi.

Tässä lähtöjärjestys kokonaisuudessaan:

Lue myös:

    Uusimmat