Max Verstappen ja Red Bull asettivat mediajätin boikottiin – tämä tähtitoimittajan lausunto oli tallille liikaa

ESPN kertoo, ettei Max Verstappen suostu Meksikon GP:n yhteydessä puhumaan brittiläiselle Sky Sportsille. Aika-ajoista alkaneen boikotin on määrä jatkua GP-viikonlopun päätökseen saakka, ja boikotin syyksi kerrotaan tähtitoimittaja Ted Kravitzin lausunnot viikko sitten ajetun Yhdysvaltain GP:n yhteydessä. Koko Red Bull -tallin kerrotaan ottavan osaa boikottiin.

Hamilton taisteli Yhdysvaltain GP:ssä voitosta Verstappenia vastaan mutta joutui lopulta nöyrtymään reilulla viidellä sekunnilla. Hamilton ei ole ollut kertaakaan näin lähellä voittoa sen jälkeen, kun menetti viime kauden viimeisessä osakilpailussa Abu Dhabissa voiton ja mestaruuden Verstappenille.

Kilpailunjohtaja Michael Masi ajatti tuolloin turva-autoa sääntöjen vastaisesti ja mahdollisti Verstappenille mestaruuden arvoisen viimeisen kierroksen ohituksen. Masi on saanut sittemmin FIAlta potkut tehtävästään.

Yhdysvaltain GP:n jälkeen Kravitz sanoi Ted's Notebook -ohjelmaosiossaan, että Abu Dhabin -tapahtumien vuoksi Hamiltonin voitto Verstappenista olisi ollut Yhdysvalloissa ajetulle osakilpailulle kuin Hollywood-tyylinen käsikirjoitus.

– 8-kertainen... Siis 7-kertainen maailmanmestari lähtee kauden viimeiseen kisaan ja yrittää nousta kaikkien aikojen suurimmaksi voittamalla mestaruuden mutta tuleekin ryöstetyksi. Palatessaan seuraavalla kaudella kilparadalle hänen autonsa onkin elokuvamielessä täyttä roskaa, Kravitz aloitti.

– Hän ei ensin voita ainuttakaan kilpailua koko kaudella. Sitten kun se lopulta on mahdollista, hän taistelee sitä samaa tyyppiä vastaan, joka voitti sen kisan, joka häneltä viime vuonna ryöstettiin, ja onnistuukin lyömään tämän. Mikä käsikirjoitus ja tarina tämä olisikaan ollut. Mutta tällä kertaa näin ei käynyt. Se tyyppi, joka voitti hänet sen jälkeen, kun hänet oli ryöstetty, ohitti hänet, koska tällä tyypillä on nopeampi auto.

Puheet "ryöstetystä kisasta" olivat Verstappenille liikaa. ESPN:n mukaan on mahdollista, ettei Verstappen anna Meksikon GP:n jälkeen lausuntoja myöskään italian- tai saksankieliselle Sky Sportsille.

Lisäksi se, jatkuuko boikotti vielä kauden kahtena viimeisenä GP-viikonloppuna Brasiliassa ja Abu Dhabissa, on toistaiseksi epäselvää.

Brittitoimittaja Philip Duncan kertoo Twitterissä, että koko Red Bull -talli – mukaan lukien tallipäällikkö Christian Horner – ottaa osaa boikottiin eikä anna Meksikossa haastattelua Sky Sportsille. Duncanin mukaan boikotti on voimassa "toistaiseksi".

Lue myös:

    Uusimmat