Venla Iholla-sarjan kuvausten jälkeen: Kamera oli kahle

Iholla-sarja ssa suomalaisia asenteellaan ihastuttanut radiojuontaja Venla odottaa innolla tulevaa kevättä ja muistelee hetkiä, jolloin hän koki kameran hallitsevan elämäänsä.

Venla kuvasi elämäänsä puolen vuoden ajan Iholla-sarjaa varten. Venla koki prosessin erityisen raskaana ja hän uskoo, että mennyt syksy olisi ollut luonteeltaan hyvin erilainen, jos videokamera ei olisi ollut olennainen osa hänen silloista elämäänsä.

– Henkisesti olisin varmaan ollut paremmalla tuulella, vähemmän stressaantunut ja minulla olisi ollut ajatuksia ja aikaa ja energiaa tehdä paljon enemmän kaikkia juttuja. Kyllä se kamera oli aikamoinen kahle jalassa, Venla toteaa.

Kuvausprosessi oli Venlalle erityisen raskas. Kausi, jolloin kamera matkasi Venlan mukana oli hänelle hankala ja vaikeiden asioiden puiminen sarjan vuoksi jälkikäteen on aiheuttanut hänelle päänvaivaa.

– Se on ollut minulle kaikista hankalinta tässä, että sarjassa on käsitelty niitä asioita, jotka olen jo jättänyt taakseni ja unohtanut. Se on outoa, että kaikki muut elävät niitä asioita nyt, vaikka minä olen jättänyt ne jo taakseni, Venla toteaa.

Nyt Venla odottaa kuitenkin innolla tulevaa kevättä ja sen mukanaan tuomia haasteita. Ensimmäinen askel kohti kesää on hänelle hetki, jolloin polkupyörän saa pelastaa talviteloilta.

– Mitä enemmän lumi sulaa, niin sen parempaa minulle kuuluu. Lumi saa jo riittää! Aurinko saisi tulla ja asfaltit paljastua, jotta voin taas alkaa pyöräilemään. Sitten kuuluu vielä parempaa, Venla hymyilee.

Iholla-sarjan viimeisessä jaksossa naiset pohtivat tulevaa vuotta

Katso Iholla-sarjan jaksot täältä!

Tykkää Iholla-sarjasta Facebookissa

AVA / Heli Kuitunen

Kuvat: AVA,

Lue myös:

    Uusimmat