Venäläiset halutaan vieroittaa tupakasta

Venäjällä on aloitettu kamppailu tupakointia vastaan.

Valmisteilla oleva laki kieltää tupakoinnin julkisilla paikoilla ja muun muassa savukkeiden kioskimyynnin. Julkisten tilojen tupakointikiellon on tarkoitus astua voimaan kokonaisuudessaan vuoden 2015 alusta.

Asteittain toteutettavan uudistuksen päätavoitteena on suojella ihmisiä passiiviselta tupakoinnilta. Venäjällä voi nykyisin polttaa ja ostaa tupakkaa lähes kaikkialla. Moni venäläinen epäilee kuitenkin lain käytäntöön soveltamisen onnistumista.

– Uskon tupakoinnin jatkuvan entiseen malliin. Laki on erinomainen, mutta sen täytäntöönpanoon ei ole resursseja, miettii moskovalaisravintola Zhurfakista tavoitettu Sergei Stanishevski.

Viereisessä pöydässä istuva Svetlana Livakova on samoilla linjoilla.

– Tuskin mikään partio kiertää asiaa kontrolloimassa. Vahdittavia paikkoja on aivan liikaa, Livakova miettii.

Myyntipaikat vähenevät

Zhurfakia pyörittävä ravintoloitsija Suren Gabrieljan pelkää, että ihmisten ulkona tupakalla ravaaminen voi häiritä varsinkin viikonloppuiltaisin, jolloin suosituimpiin paikkoihin on muutenkin jonoa.

Monet kahvilat ja etenkin yökerhot pelkäävät tupakointikiellon vievän asiakkaita. Tupakoinnin poikansa syntymän jälkeen lopettanut Gabrieljan suhtautuu asiaan positiivisemmin.

– En usko missään tapauksessa kävijämäärien laskevan. Muutkin asiat, kuten musiikki, hyvä ruoka ja seura vaikuttavat, Gabrieljan analysoi.

Tupakointikielto koskee kahviloiden, baarien ja ravintoloiden lisäksi myös työpaikkoja ja asuinrakennuksia sekä esimerkiksi bussipysäkkejä. Uusi laki kieltäisi savukkeiden myynnin metrotunneleiden kojuissa, katukioskeissa ja pikkukaupoissa.

– Lain astuttua voimaan tupakkaa saa myydä vain yli 50 neliömetrin kokoisissa myymälöissä, Venäjän duuman terveyskomitean puheenjohtaja Sergei Kalashnikov sanoo.

Maaseudulla myyntiluvan voi saada pienempikin kauppa suurten liikkeiden puuttuessa.

Kalashnikovin mukaan Venäjä on pahasti länsimaita jäljessä tupakoinnin rajoittamisessa.

– Venäjällä ei aiemmin pidetty polttamista paheena, kun taas monissa sivistysvaltioissa asia ymmärrettiin aiemmin, Kalashnikov tiivistää.

Tupakointi heijastuu syntyvyyteen

Venäläisistä aikuisista polttaa lähes puolet ja etenkin nuorten naisten tupakointi kasvaa kovaa vauhtia. Hedelmällisyyden huononemisesta ollaan huolissaan jo muutenkin väestökadosta kärsivässä maassa.

– Naisen geneettinen aines muotoutuu jo syntymässä. Ennen tupakoinnin lopettamista tapahtunut tupakointi voi sekin vaikuttaa jälkikasvuun, lääkäri Alla Grigoreva tietää.

Grigoreva toivoo tiukentuvien määräysten vähentävän etenkin tulevien sukupolvien tupakointia.

– Moni nuori pitää tupakointia aikuisuuden merkkinä, ja asiaa pahentaa se, että sauhuttelijoita näkee kaikkialla, Grigoreva sanoo.

Grigoreva ei usko lain saavan jo nikotiinikoukussa olevia lopettamaan tupakointia.

– Pelkkä laki ei riitä, vaan pitäisi saada enemmän myös vieroitusklinikoita, joista on huutava pula, Grigoreva sanoo.

Myös tupakan mainonta halutaan kieltää ja pilkkahintaisten savukkeiden hinta on tarkoitus moninkertaistaa lähivuosina. Tupakka-aski maksaa Venäjällä tällä hetkellä alle kaksi euroa. Venäjä kuuluu maailman suurimpiin tupakkamarkkinoihin.

Lue myös:

    Uusimmat