Ensimmäistä kertaa koskaan joku yritti salamurhata Venäjän käskystä Yhdysvaltain kansalaisen toisen Nato-maan alueella.
Puola kertoo pidättäneensä 7. elokuuta Venäjän kansalaisen, joka suunnitteli Ukrainan ja Yhdysvaltain kaksoiskansalaisen surmaamista Varsovassa. Pääministeri Donald Tusk kertoi asiasta uutistoimisto AFP:lle.
Tusk kuvaili lähes surmatuksi joutunutta ihmistä "Putinin hallinnon kiusankappaleeksi". Hänen tappamisensa onnistuttiin estämään viime hetkellä.
– Tämä on ensimmäinen kerta, kun joku on Venäjän käskystä yrittänyt salamurhata Yhdysvaltain kansalaisen toisen Nato-maan alueella, Tusk totesi.
Lue myös: Putin-pilapiirtäjä ammuttiin Puolassa – tutkitaan murhana
Tusk varoittaa Nato-maita
The Kyiv Independentin mukaan Venäjän tiedustelupalveluiden kerrotaan värvänneen miehen ja antaneen tälle käskyn ”suorittaa teloitus”, jonka kohteena oli Yhdysvaltain ja Ukrainan kansalainen.
Tusk totesi, että Puolan ja muiden Nato-maiden tulisi varautua vastaaviin yrityksiin tulevaisuudessa.
Huoli Venäjän mahdollisista lisääntyvistä provokaatioista Nato-alueella on kasvanut. Euroopan maat ja Nato-maat kohtaavat jo nyt uhkia, jotka liittyvät Venäjän hybridisodankäyntiin, kuten kyberhyökkäyksiin, droonien ilmatilaan tunkeutumisiin, vakoiluun ja vaaleihin vaikuttamiseen.

