Venäjällä vietetään Voiton päivää

Venäjällä vietetään tänään perinteistä Voiton päivää suurvalta-ajan muistoissa ja suuren tulevaisuuden toivossa. Moskovan Punaisella torilla paraatin vastaanottanut presidentti Vladimir Putin muistutti kuitenkin, että rauhan aikana pitää rakentaa taloutta ja kansan hyvinvointia. Myös Tshetsheniassa sotivia venäläisiä muistettiin paraatipuheissa.

Vladimir Putin

Fasismista saavutetun voiton 55-vuotisjuhlissa oli tänä vuonna myös vallanvaihdon ja uuden aikakauden alun tunnelmaa. Presidentti Putin vannoi virkavalansa juhlien aattona toissapäivänä.

Kaikille yllätyksenä Putinin vierelle Punaisen torin korokkeelle tuli entinen presidentti Boris Jeltsin. Neuvostoliiton entinen presidentti Mihail Gorbatshov seisoi katutasossa muiden kutsuvieraiden joukossa.

Putin: Rauhan työtkin tärkeitä

Paraatiin osallistuneille puhunut presidentti Vladimir Putin korosti, että isien muistoa pitää kunnioittaa. Hän tervehti kaikkia entisen Neuvostoliiton kansoja ja sanoi juhlaa yhteiseksi.

-Olemme puolustaneet maailmaa yhdessä, emmekä antaneet kääntää historiaa taaksepäin, hän sanoi.

Hän muistutti myös siitä, että sodan jälkeen alkaa aina rauhan työ ja piti tärkeänä sitä, että rauhan työssä kiinnitetään päähuomio talouselämään ja ihmisten hyvinvointiin.

Myös Tshetsheniassa sotivia muistettiin

Tämän vuoden Voiton päivänä ja myös Punaisen torin paraatin aikana muistettiin Tshetsheniassa sotivia Venäjän armeijan joukkoja.

Joukkojen komentaja kenraali Gennadi Troshev sanoi suorana Groznyin esikaupungista lähetetyssä NTV-television haastattelussa, että armeija pysyy Tshetsheniassa niin kauan kunnes viimeinenkin sissi on tuhottu.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat