Vatsatautiepidemian syyksi epäillään uimavesien norovirusta

Norovirusta epäillään pääsyylliseksi uimareiden sairastumiseen eri puolilla Suomea. Pienissä vesistöissä uineita on sairastunut ainakin Oulussa, Tampereella, Sipoossa ja Mikkelissä.  

Sairastuneita on yli 700, joista suurin osa on lapsia.  

- Sairastuneiden oireet viittaavat vahvasti norovirukseen. Potilasnäytteiden tulokset valmistunevat ensi viikolla, jolloin toivottavasti saamme asiaan vahvistuksen, kertoo johtava tutkija Ilkka Miettinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL).  

Miettisen mukaan jo yksi norovirusta kantava ihminen voi saastuttaa pienen järven. Uimaveden saastuminen tapahtuu ulosteen välityksellä.  

Poikkeuksellista epidemiaa on edesauttanut helleaalto, joka on saanut järvivedet erityisen lämpimiksi ja paljon ihmisiä rannalle.  

- Vedet kuormittuvat ihmismassoista eikä pienissä järvissä vesi vaihdu.  

Toisaalta bakteerit ja virukset tuhoutuvat sitä nopeammin, mitä lämpimämpää vesi on. Virusten poistuminen järvestä voi kestää kuitenkin päiviä.  

Miettinen uskoo, että epidemiaa puidaan ensi viikolla sosiaali- ja terveysministeriön kanssa.  

Kesän aikana THL:n ja Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tietokantaan on tullut 11 ilmoitusta elintarvike- ja vesivälitteisistä vatsatautiepidemiaepäilyistä eri puolilta Suomea eikä niissä epäillä yhteistä tekijää, kertoo Epidemiologieläinlääkäri Ruska Rimhanen-Finne THL:stä. Määrä on hänen mukaansa tavanomainen.  

Rimhanen-Finnen mukaan ripulissa ei tule mennä uimaan yleiselle uimarannalle.  

Lue myös:

    Uusimmat