Vastuutehtävissä toiminut lintubongari raiskasi alaikäisen pojan – kävivät yhteisillä retkillä eri puolilla Suomea

Lintubongariliiton vaikuttajahahmo on tuomittu ehdottomaan vankeusrangaistukseen alaikäiseen kohdistuneista seksuaalirikoksista.

Asianosaiset tunsivat toisensa harrastuksen kautta ja olivat käyneet harrastusporukan mukana retkillä eri puolilla Suomea.

Näiden harrastusmatkojen myötä reippaasti yli parikymppinen mies oli kiinnostunut yli kymmenen vuotta nuoremmasta pojasta, ja tehnyt tätä kohtaan eri asteisia seksuaalirikoksia. Rikokset tapahtuivat useamman vuoden aikana.

Poika teki tapahtumista ilmoituksen poliisille vasta vuosia myöhemmin saatuaan siihen kannustusta.

Bongariliitto erotti miehen tuomion jälkeen

Vuonna 1989 syntynyt Markus Sebastian Lampinen tuomittiin nyt törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, raiskauksesta ja pakottamisesta seksuaaliseen tekoon yhteensä 2 vuoden 2 kuukauden ehdottomaan vankeuteen. Lisäksi hänet määrättiin maksamaan uhrille 6500 euroa kärsimyskorvauksia.

Lampinen on toiminut lintuharrastajien Bongariliitossa hallituksen jäsenenä ja viimeksi taloudenhoitajana.

Bongariliitto ilmoitti tiistaina vapauttaneensa Lampisen välittömästi taloudenhoitajan tehtävästä rikostuomion johdosta.

– Bongariliiton hallitus ei ole ollut rikosepäilyistä tietoinen eivätkä teot liity mitenkään liiton toimintaan. Liitto esittää pahoittelunsa tapahtuneesta tekojen uhrille, järjestön sivuilla kerrotaan.

Tapauksesta kertoi aiemmin Ilta-Sanomat.

Lue myös:

    Uusimmat