Viattomalta tuntuva maissintähkä oli viedä koiran hengen. Omistaja kehottaakin nyt kaikkia koiraihmisiä valvomaan tarkkaan, ettei koira pääse syömään mitään haitallista.
Lapualainen Milla Kangasluoma huolestui toden teolla, kun hänen 4-vuotias labradorinnoutajansa Tino alkoi oireilla rajulla oksentelulla. Koira joi myös epätavallisen paljon vettä, 1–2 litraa kerrallaan. Omistaja vei koiran seuraavana päivänä eläinlääkäriin, jossa otetussa verenkuvassa selvisi kuivumisen merkkejä. Vatsan röntgenkuvassa ei kuitenkaan havaittu mitään poikkeavaa.
Parin tunnin nesteytyksen jälkeen koira päästettiinkin omistajansa kanssa kotiin. Tinon vointi huononi kuitenkin entisestään.
– Se ei enää syönyt yhtään mitään, nukkui vaan ja kuola valui, Kangasluoma kertoo.
Tino osoitti nesteytyksestä huolimatta edelleen rajuja kuivumisen merkkejä, ja kun sen vointi huononi entisestään, Kangasluoma päätti lähteä uudelle lääkärireissulle. Nopea toiminta osoittautui ensiarvoisen tärkeäksi.
Aamuun asti odottaminen olisi saattanut käydä kalliiksi
Uudella lääkärikäynnillä Tinolle tehtiin varjoainekuvaus ja iso verenkuva. Varjoaine ei kuitenkaan kulkenut eteenpäin, vaan jäi vatsalaukkuun. Vaihtoehtona olivat joko vatsan välitön avaaminen tai odottaminen seuraavaan aamuun.
– Tino päätettiin leikata lääkärin suosituksesta. Suolesta löytyi maissintähkä ja vahingoittunutta suolta jouduttiin poistamaan noin 10–15 senttiä. Jos oltaisiin odotettu aamuun asti, ei Tino olisi selvinnyt hengissä! Kangasluoma kirjoittaa varoittavassa, runsaasti jakoja keränneessä Facebook-päivityksessään.



