Varkaudet lisääntyneet hiihtokeskuksissa - näin voit suojata omaisuutesi

Hiihtokeskuksissa välinevarkaudet ovat lisääntyneet. (01/2012)
Hiihtokeskuksissa välinevarkaudet ovat lisääntyneet. Niiden varalle kannattaa hankkia suksilukko. Lehtikuva.
Julkaistu 03.01.2012 19:16(Päivitetty 07.01.2012 09:13)

Hiihtokeskuksissa on alkamassa kuumin sesonki. Suomalaiset käyttävät vuosittain lasketteluvälineisiin noin viisikymmentä miljoonaa euroa.

Viime aikoina laskettelijoiden riesana ovat enenevässä määrin olleet välinevarkaudet. Niiltä pystyy kuitenkin välttymään suojaamalla lasketteluvälineensä.

Esimerkiksi Rukalla paikallispoliisin tietoon tuli toissa vuonna yhteensä noin kaksikymmentä varkaustapausta. Vuoden 2011 luvut näyttävät paljon synkemmiltä.

– Viime viikollakin lähti kymmenen settiä omille teilleen, sanoo Ruka Storen vuoropäällikkö Mika Nissi.

Varkauksilta voi välttyä suojaamalla lasketteluvälineensä.

– Paras keino on hankkia pieni suksilukko, millä saa sukset tai laudan kiinni. Toinen hyvä vaihtoehto on vuokrata suksikaappi, jonne voi laittaa sukset, kun käy tauolla, neuvoo Rukakeskuksen liiketoiminnan johtaja Matti Parviainen.

Suksilukkojen kysyntä onkin kasvanut varkauksien lisääntyessä.

(MTV3)

Katso Ari Kettusen juttu Kuusamosta

Sumo video id

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa