Vappu Pimiä toimitti avioerohakemuksen

Vappu Pimiä maaliskuussa 2008.
Vappu Pimiä maaliskuussa 2008. (Kuva: Lehtikuva)
Julkaistu 10.12.2008 11:44(Päivitetty 10.12.2008 12:47)

Avioerohakemukseen hakijoiksi on merkattu sekä Vappu Pimiä että hänen miehensä Pasi.

Vuonna 2006 Kallion kirkossa Helsingissä Pasinsa kanssa avioitunut Vappu Pimiä kertoi tänään Ilta-Sanomissa yli kahdentoista vuoden suhteen olevan ohi. Vappu toimitti avioerohakemuksen Helsingin käräjäoikeuteen keskiviikkona.

Avioerohakemuksessa hakijoina voivat olla molemmat puolisot tai toinen puolisoista. Hakemuksen jättämisen jälkeen seuraa puolen vuoden harkinta-aika, jolloin lopullista eroa on haettava uudelleen. Jos avioeroa ei haeta vuoden sisällä harkinta-ajan alkamisesta, avioerohakemus raukeaa.

Vappu teki miehensä kanssa avioehdon syyskuun puolessavälissä. Avioehdon tarkoitus on suojata puolisoiden henkilökohtainen omaisuus mahdollisen eron sattuessa.

Joulukuun alussa Vappu ja hänen miehensä päätyivät otsikoihin, kun poliisi tuli selvittämään heidän kotonaan Helsingin Kalliossa tapahtunutta riitaa.

Yllätysero: Vappu Pimiä on nyt sinkku!

Lehti: Poliisi tuli selvittämään Vappu Pimiän perheriitaa

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Vappu Pimiä