Valtteri Bottas yllättyi totaalisesti Qatarin GP:n päättäneestä rikosta – "Se vain yhtäkkiä tuli"

Mercedeksen Valtteri Bottas joutui keskeyttämään Qatarin GP:n rengasrikon aiheuttamien vaurioiden takia. Bottaksen mukaan rikko yllätti hänet täysin.

Bottas oli noussut kisassa kolmanneksi, kun hänen oikea eturenkaansa räjähti.

– Ennen kuin se hajosi, ei ollut mitään tärinää, eikä pito hävinnyt tai mitään. Se vain yhtäkkiä tuli, Bottas ihmetteli.

– Noh, eipähän ollut ensimmäinen kerta. Nuo hajoilevat välillä, Bottas puuskahti.

Mercedeksen suomalaiskuski viittasi parin vuoden takaiseen Britannian GP:hen, missä hän koki samalla tavalla dramaattisen rengasrikon.

Bottaksen kisa alkoi tahmeasti, kun hän tipahti alkumetreillä vasta sijalle 11.

– Lähtö oli heikko. En meinannut saada lämpöä renkaisiin. Keskikovan seoksen pyörillä ei oikein ollut pitoa ensimmäisellä kierroksella. Ensimmäiset mutkat olivat ihan luistelua.

– Olin aika yllättynyt tuosta. Toki, edes lämmittelykierroksella en meinannut oikein saada lämpöä renkaisiin. Sama lähdössä. Renkaat vain sutivat, Bottas kertasi.

Bottas sai pikkuhiljaa juonen päästä kiinni.

– Vauhti oli hyvää. Tänään olisi pitänyt olla palkintokorokkeella, jos rengas ei olisi hajonnut, Bottas näki.

Suomalaisen kisa katkesi kierroksella 51, kun Mercedes päätti viheltää pelin poikki.

– Autoon tuli liikaa vaurioita. Emme halunneet hajottaa sitä vielä pahemmin, Bottas taustoitti päätöstä.

Kisan voittoon ajoi Mercedeksen Lewis Hamilton. Red Bullin Max Verstappen oli toinen ja Alpinen Fernando Alonso oli kolmas.

Lue myös:

    Uusimmat