Valtteri Bottas vei Tiffany-kultansa hurjastelemaan: "Hän antoi minun johtaa muutaman kierroksen"

Vieraana F1-kuljettaja Valtteri Bottas 6:11
Valtteri Bottas kertoi Vappu ja Marja Liven haastattelussa, kuinka karaneeni yhdessä Tiffanyn kanssa on sujunut

Valtteri Bottas vei tyttöystävänsä Tiffany Cromwell tutustumaan forumulainnostuksensa alkulähteille.

Formulakuski Valtteri Bottas ja hänen australialainen tyttöystävänsä Tiffany Cromwell viihtyvät yhä Bottaksen kotikonnuilla Suomessa.

Pariskunta saapui Suomeen jo talvella, kun heidän kotikulmillaan Monacossa otettiin käyttöön hyvin tiukat koronavirusrajoitukset. Bottas ja Cromwell viettivät ensin aikaa Lapissa, mutta siirtyivät sieltä formulatähden mökille Nastolaan.

Cromwellin tuore Instagram-kuva paljastaa, että hän on päässyt Suomessa myös Bottaksen formulainnostuksen alkulähteille. Kaksikko nimittäin testaili viikonloppuna nopeuttaan Lahden Kartingradalla.

– Opettaja ja oppilas. Valtteri näytti minulle, mistä kaikki alkoi ja antoi minun johtaa muutaman kierroksen, Cromwell kirjoitti sunnuntaina julkaistujen kuvien yhteydessä.

Bottas kertoi huhtikuussa Vappu ja Marja Liven haastattelussa, että kaksikko on nauttinut Nastolassa oleillessaan erityisesti siitä, että he ovat saaneet treenata yhdessä. Cromwell on pyöräilijä, ja myös formulakuski onkin tämän vuoden puolella nähty sosiaalisessa mediassa useita kertoja pyörän selässä.

Pari pyöräili muun muassa toukokuun alkupuolella Nastolasta Venäjän rajalle saakka. Pituutta lenkille kertyi yli 200 kilometriä.

– Kaunis tapa viettää perjantaipäivä "toimistollani" tutkimalla Suomen maaseutua. Aurinkoa, hymyä, ruokaa, kahvia ja naurua. En olisi voinut kuvitella parempaa tapaa tällä eeppisellä matkalla, Cromwell kirjoitti tuolloin Instagramissa.

Bottaksen ja Cromwellin suhde paljastui vuodenvaihteessa, kun kaksikko vietti yhdessä aikaa Cromwellin kotiseuduilla Australiassa.

Bottaksen mukaan tyttöystävästä ei ole vielä kuoriutunut pirttihirmua, vaikka pari on ollut tiiviisti yhdessä jo pidemmän aikaa sen jälkeen, kun korona pakotti siirtämään F1-kauden alkua.

– Ei ole tullut monsteria vielä, kaikki on hyvin ja hauskaa on, hän vakuutti hymyillen, kun Vappu Pimiä tiedusteli Vappu ja Marja Livessä, onko tyttöystävästä kuoriutunut pirttihirmu.

Lue myös:

    Uusimmat