Valtteri Bottas avasi, mistä Mercedeksen aika-ajotappio johtui – antoi povauksen sunnuntain kisasta

Mercedeksen suomalaiskuski Valtteri Bottas oli Hollannin GP:n aika-ajon kolmas. Bottas taipui loppuhuipennuksessa Red Bullin Max Verstappenille ja tallikaverilleen Lewis Hamiltonille. Ennen viimeisiä vetoja Bottas oli vielä toisena.

Suomalaisen viimeinen aikakierros ei tuottanut aikaparannusta. Samaan aikaan sekä Verstappen että Hamilton onnistuivat omilla kierroksillaan.

Verstappenin parannus takasi hänelle paalupaikan 38 tuhannesosan erolla ennen Hamiltonia. Bottas jäi hieman yli kolmen kymmenyksen päähän Verstappenista (+0,337).

– Täällä on nautinnollista ajaa, ja hyvä tunnelma! Auto on tuntunut hyvältä, mutta häviämme aikaa ensimmäisessä sektorissa, erityisesti mutkissa kaksi ja kolme, Bottas mietti.

Bottaksen mukaan Red Bull oli ”tavoittamattomissa” aika-ajossa. Tällä hän viittasi vahvasti Verstappeniin, Sergio Perezin jäätyä jo ensimmäiseen osioon (16:s).

Suomalaiskuskin viimeinen aikakierros meni pilalle pitkäksi venyneen jarrutuksen myötä. Sen jälkeen Bottas ei voinut tehdä enää yhtään mitään.

– Kaksi autoa kolmen kärjessä. Kaikki on mahdollista, Bottas totesi kuitenkin rauhallisena.

Sunnuntain kisaan Bottaksella on vahva odotusarvo.

– Täällä on aika vaikeaa ohittaa. Hyvä lähtö ja onnistunut taktiikka voivat kuitenkin tarjota saumoja. Olen varma, että näemme mielenkiintoisen kisan, Bottas ennustaa.

Lue myös:

    Uusimmat