Valtion henkilöstö keskittyy etelään

Valtion henkilöstö on viime vuosina keskittynyt voimakkaasti Uudellemaalle, ilmenee Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen tekemästä selvityksestä.

Valtion palkollisten määrä on tällä vuosikymmenellä vähentynyt paljon nopeammin muualla Suomessa kuin Uudellamaalla ja Helsingissä. Pahimpiin menettäjäalueisiin verrattuna Uusimaa on voittanut jopa 28 000 työpaikkaa, koska ennen kaikkea ministeriöissä henkilömäärät ovat kasvaneet huomattavasti.

Valtion väki on vähentynyt maakunnissa paikallis- ja aluehallinnon saneerauksien, valtion toimintojen sekä valtionyhtiöiden yksityistämisen takia. Rajuimmin valtion väki on Sunnuntaisuomalaisen mukaan vähentynyt Kymessä, Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla, Pohjois-Karjalassa, Oulun läänissä, Lapissa ja Ahvenanmaalla. Näillä alueilla oli vielä 1980-luvun lopulla kaksi kertaa enemmän valtion väkeä kuin nykyisin.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat