Valmet Automotive aikoo listautua Helsingin pörssiin

Valmet Automotive kertoo aikovansa listautua Helsingin pörssiin.

Valmet Automotive omistaa Uudenkaupungin autotehtaan ja akkutehtaat Salossa, Uudessakaupungissa sekä Saksan Kirchardtissa. Lisäksi yhtiöllä on toimintaa Puolassa.

– Maailmanlaajuinen tarve torjua ilmastonmuutosta vaatii perustavanlaatuisen muutoksen autoteollisuudessa, ja uskomme, että tämä tuo mukanaan merkittäviä mahdollisuuksia Valmet Automotivelle, arvioi yhtiön hallituksen puheenjohtaja Jarkko Sairanen tiedotteessa.

Yhtiö tarjoaa autonvalmistajille järjestelmiä ja palveluita, jotka tukevat autojen sähköistymistä.

– Suunniteltu listautuminen tukee kasvustrategian toteuttamista ja mahdollistaa uusien sijoittajien liittymisen Valmet Automotiven matkaan sen vaihtaessa isompaa vaihdetta silmään, Sairanen perustelee.

Tavoitteena 140 miljoonan kerääminen

Valmet Automotive kertoo pyrkivänsä keräämään noin 140 miljoonan euron bruttovarat tarjoamalla yhtiön uusia osakkeita merkittäväksi. Näin yhtiön omistuspohja laajenisi.

Yhtiön mukaan tietyt ankkurisijoittajat ovat sitoutuneet merkitsemään osakkeita. Valmet Automotiven omistajia ovat tällä hetkellä Suomen valtion sijoitusyhtiö Tesi sekä Pontos Group, kumpikin vajaan 40 prosentin osuudella. Loput omistaa kiinalainen CATL.

Investointeja akkujärjestelmiin

Listautumisannin tarkoituksena on antaa Valmet Automotivelle mahdollisuus kiihdyttää kasvua ja jatkaa investointeja tuotantoon.

Investoinnit koskisivat muun muassa sähköisten ajoneuvojen akkujärjestelmävalmistuksen laajentamista ja teknologian kehittämistä. Investointeja tehtäisiin myös autojen sopimusvalmistukseen.

Valmet Automotive on viime vuosina valmistanut Uudessakaupungissa autoja muun muassa Mercedes-Benzille.

Lue myös:

    Uusimmat