Kirkkoherra Petri Hiltuselle naispapin nimittäminen kappalaiseksi aiheutti "ylitsepääsemättömän tilanteen". Hän nousi julkisuuteen kolme vuotta sitten kieltäydyttyään toimittamasta jumalanpalvelusta naispapin kanssa.
Valkealan seurakunnan kirkkoherra Petri Hiltunen eroaa tehtävästään. Mikkelin hiippakunnan tuomiokapitulin mukaan Hiltunen jätti eronpyyntönsä eilen.
STT:lle toimittamassaan tiedotteessa Hiltunen kertoo, että eron syynä on naispappeus. Valkealan seurakunnan kirkkovaltuusto päätti kokouksessaan toukokuussa esittää tuomiokapitulille, että se nimittäisi Valkealan seurakunnan kappalaisen virkaan naisen. Tuomikapituli tekikin niin, ja naiskappalainen on aloittanut virassaan tänään.
Hiltusen mukaan naispapin nimittäminen kappalaiseksi aiheutti hänen kohdallaan "ylitsepääsemättömän tilanteen".
- Minulla on selkeä Jumalan kutsu, sisäinen kutsu sekä piispan kutsu kirkkoherran virkaan ja oikeus hoitaa virkaani myös kirkolliskokouksen (1986) ponnen nojalla. Ponnessahan todetaan, että vanhaan virkakantaan pitäytyvillä tulee edelleen olla kirkossamme toimintavapaus ja mahdollisuus tulla vihityiksi ja nimitetyiksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon eri virkoihin, Hiltunen sanoo.
Osa seurakuntalaisista erosi
Hiltusen mukaan pyytämällä eroa hän yrittää myös säästää perhettään, työtovereitaan ja koko seurakuntaa siltä kanteluiden, tutkintojen, kurinpitotoimien sekä median aiheuttamalta myllytykseltä, joka olisi odotettavissa sen vuoksi, ettei hän vakaumuksensa vuoksi voi suostua yhteistyöhön naispapin kanssa.
Hiltunen on vuosilomalla kuun loppuun asti, minkä jälkeen hän siirtyy Luther-Säätiön palvelukseen Helsinkiin. Hän on ollut Valkealan seurakunnan kirkkoherrana vuodesta 2002 lähtien.
Hiltunen nousi julkisuuteen kolme vuotta sitten, kun hän kieltäytyi toimittamasta jumalanpalvelusta naispapin kanssa. Asiasta syntyi kohu ja osa seurakunnan kirkkovaltuuston jäsenistä teki hänestä kantelun Mikkelin hiippakunnan tuomiokapituliin vaatien kirkkoherran irtisanomista.
Tuomiokapituli ilmoitti, ettei Hiltusella ole oikeutta kieltäytyä yhteistyöstä alaisuudessaan toimivan naispapin kanssa. Samalla se kuitenkin katsoi, ettei hänen virkasuhdettaan voida lakkauttaa irtisanomisella, koska papin voi panna viralta ainoastaan kurinpitomenettelyn kautta. Tällaiseen ei tuomiokapitulin mukaan ollut perusteita.
Vastalauseeksi osa seurakuntalaisista erosi kirkosta.
(MTV3-STT)