Väli-Suomen sanomalehdet suunnittelevat yhteisiä sunnuntaisivuja

Väli-Suomen sanomalehdet suunnittelevat yhteisten sunnuntaisivujen julkaisemista ensi vuodenvaihteesta lähtien. Yhteistyössä ovat mukana Ilkka, Karjalainen, Keskisuomalainen, Pohjalainen ja Savon Sanomat.

Viiden Väli-Suomen sanomalehden yhteislevikki on 289 000 kappaletta. Sunnuntaisivujen tuottamista varten kaavaillaan yhteisen yhtiön perustamista. Hanke käsitellään vielä lehtiyhtiöiden hallituksissa.

Keskisuomalaisen päätoimittaja Erkki Laatikainen arvioi tänään Helsingissä, että lehtiyhtiöiden hallitukset ratkaisevat asian maaliskuun loppuun mennessä. Laatikaisen mukaan hanketta on kehitelty niin hyvässä hengessä, ettei hän epäillyt jatkonkin sujuvan suunnitellusti. Yhteistyön päätavoitteena on parantaa lehtien journalistista laatua.

-Tätä ei ole tehty siinä tarkoituksessa, että sunnuntaisivujen pitäisi erillisenä tuotteena olla liiketaloudellisesti kannattava, kertoi Laatikainen. Mutta ilmoittajien kiinnostus otetaan hänen mukaansa lehdissä ilolla vastaan. Lehtien yhteistyön odotetaan välillisesti myös vahvistavan Väli-Suomen asemaa, joskaan hankkeen tarkoituksena ei ole luoda Väli-Suomen Sanomia.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat