Valekoruja ja salaisia sopimuksia – 10 yllättävää faktaa Sinkkuelämää-sarjasta

Sinkkuelämää-sarjan startista tulee tällä viikolla kuluneeksi tasan 20 vuotta. 

Legendaarisen draamasarjan Carrie, Miranda, Samantha ja Charlotte ovat jääneet ikuisesti fanien muistoihin niin muodin, seksin kuin naisenergian edelläkävijöinä.

Kuitenkin sarjan kulisseista paljastuu yhä faktoja, jotka yllättävät sarjan uskollisimmatkin fanit. Tässä kymmenen asiaa, joita et tiennyt yhdestä kaikkien aikojen draamasarjoista. 

1. Sarjan viimeinen jakso kuvattiin keskiviikkona ja esitettiin televisiossa saman viikon sunnuntaina. Viimeistä kautta jouduttiin lyhentämään vain kahdeksan jakson mittaiseksi, koska sarjan päähenkilön Carrien näyttelijä Sarah Jessica Parker oli raskaana.

2. Sarjan kuudennella kaudella Carrie törmää sattumalta Aidaniin (John Corbett), jolla on kantorepussaan vauva. Kantorepun pikkuinen on oikeasti Sarah Jessica Parkerin oma lapsi. Siksi vauva näytti niin innostuneelta, kun Carrie käveli Aidanin luo.

3. Sarah Jessica Parkerin sopimus sarjan kanssa oli merkittävällä tavalla erilainen, kun muiden näyttelijöiden. Hän nimittäin vaati mustaa valkoiselle siitä, ettei hän tee minkään sortin alastonkohtauksia. Siksi Carrie ei koskaan esiintynyt ilman alusvaatteita, kun taas muut naiset nähtiin vähemmässäkin.

4. Mirandaa näytelleellä Cynthia Nixonilla ei ole oikeasti reikiä korvalehdissään. Hän käytti valekorvakoruja koko sarjan ajan.

5. Ruudulla Carrie ja Samantha olivat ylimmät ystävät, mutta tosielämässä näyttelijät Kim Cattrall ja Sarah Jessica Parker vihasivat toisiaan sarjan ensimmäisestä kaudesta alkaen. Välit vain huononivat, kun Parkerista tuli ohjelman tuottaja vuonna 2001. Ammattitaitoiset näyttelijät onnistuivat kuitenkin peittämään vihansa ja faneilla ei ollut aavistustakaan kaksikon todellisista väleistä.

6. Fanit suuttuivat, kun Carrie ja Aidan erosivat, sillä suurin osa faneista oli sitä mieltä, että Aidan olisi parempi mies Carrielle, kuin Kiho. Siksi käsikirjoittajat loivat sarjaan Aleksandr Petrovskyn hahmon (Mikhail Baryshnikov), jotta Kiho näyttäisi paremmalta hänen rinnallaan.

7. Myös näyttelijä Matthew McConaughey esiintyi sarjassa yhden jakson verran. Rooli oli alun perin suunniteltu Alec Baldwinille, joka kuitenkin kieltäytyi. Tämän jälkeen roolia tarjottiin George Clooneylle ja Warren Beattylle ja vasta heidän jälkeen McConaugheylle, joka viimein otti roolin vastaan.

8. Ohjelman puvustuksesta vastaava Patricia Field ei koskaan toistanut samaa asua kenenkään päällä. Ainoa poikkeus on turkki, joka esiintyy sekä koko sarjan ensimmäisessä että viimeisessä jaksossa.

9. Cynthia Nixonin tavaramerkki sarjassa on räikeän oranssi tukka. Oikeasti hän on luonnollinen blondi.

10. Balettihame, mikä Carriella on ohjelman tunnuspätkässä päällään, maksoi alun perin viisi dollaria. Nykyään se on kehystettynä ohjelman käsikirjoittajan ja ohjaajan Michael Patrick Kingin toimiston seinällä. 

Artikkeli julkaistiin MTV.fissä ensimmäisen kerran vuonna 2016

Lue myös:

    Uusimmat