Vaikka tietosuoja kuohuttaa, ero Facebookista tuntuu monesta ylitsepääsemättömältä: "Kuin jättäisi oman sosiaalisen ympyränsä taakseen"

Facebookin käyttäjämäärä kasvaa yhä 2:46
Martti Lindholm kertoo, mitkä sosiaaliset mediat nyt kiinnostavat ihmisiä.

Facebook kasvatti reippaasti tulostaan ja liikevaihtoaan viime vuoden viimeisellä neljänneksellä. Yhtiön loka–joulukuun tulos kasvoi edellisvuodesta 61 prosenttia 6,9 miljardiin dollariin. Liikevaihto kasvoi 30 prosenttia 16,9 miljardiin dollariin.

Palvelua kuukausittain käyttävien määrä kasvoi 2,32 miljardiin. Kasvua vuodentakaisesta vastaavasta ajankohdasta oli yhdeksän prosenttia.

Toimitusjohtaja Mark Zuckerbergin mukaan yhtiö on muuttanut suuntaansa ja panostanut uusiin tapoihin, joilla käyttäjät voivat olla yhteydessä toisiinsa.

Käyttäjämäärät kasvoivat sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa, jonne käyttäjien tietosuojaa koskevat paljastukset ovat pääosin kohdistuneet.

Facebook on yrittänyt aktiivisesti kiillottaa kasvojaan toistuvien tietovuotoskandaalien jäljiltä. Yhtiö on investoinut muun muassa tekoälyyn, jonka avulla se on kertonut estävänsä virheellisen tiedon levittämistä ja käyttäjätietojen väärinkäyttöä palveluissaan.

Suomessa 2,8 miljoonaa Facebookin käyttäjää

S-Pankin sosiaalisen median päällikkö Martti Lindholm arvioi MTV Uutisille, että ihmiset ovat niin tiiviillä tavalla sulauttaneet Facebookin käytön osaksi arkeaan, että siitä irrottautuminen on ison kynnyksen takana. Ihmiset pitävät Facebookissa yhteyttä perheeseensä ja ystäviinsä, kuuluvat harrasteryhmiin ja kuulevat tapahtumista. Sen takia siitä luopuminen voi tuntua jopa ylitsepääsemättömältä.

– Aivan kuin jättäisi oman sosiaalisen ympyränsä taakseen, Lindholm kuvailee.

Suomessa Facebookin käyttäjiä on noin 2,8 miljoonaa. Lindholm kuitenkin arvioi, että Facebookin omistama Instagram-palvelu ja Googlen Youtube kasvavat ja muodostavat Facebookin keskeiset kilpailijat. Kumpikin palveluista panostavat erityisesti videoihin ja mobiilikäytettävyyteen.

Lue myös:

    Uusimmat